OSA II

MATERIALISMIN KUMOAMINEN

VAROITUS!

LUKU 18

AINEEN TODELLINEN OLEMUS

Ihmiset, jotka pohtivat tunnollisesti ympäristöään, oivaltavat viisaasti, että kaiken maailmankaikkeudessa, niin elollisen kuin elottoman, täytyy olla luotua. Kysymykseksi muodostuu siis: Kuka on kaiken tämän Luoja?

On ilmeistä, että maailmankaikkeuden joka puolessa paljastuva luomisen tosiasia ei voi olla tulosta maailmankaikkeudesta itsestään. Esimerkiksi hyönteinen ei ole voinut luoda itseään. Aurinkokunta ei ole voinut luoda ja järjestää itseään. Kasvit, ihmiset, bakteerit, punasolut tai perhoset eivät ole voineet luoda itseään. Se mahdollisuus, että ne kaikki olisivat syntyneet "sattumalta" ei ole edes kuviteltavissa.

Siksi tulemme seuraavaan johtopäätökseen. Kaikki näkemämme on luotu. Mutta mikään näkemästämme ei voi olla "luoja". Luoja on erilainen ja kaiken silmillä näkemämme yläpuolella, ylivertainen voima, joka on näkymätön mutta jonka olemassaolo ja ominaisuuksia paljastuu kaikessa olevassa.

Tässä vaiheessa ne, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, esittävät vastaväitteitä. Nämä ihmiset ovat asettaneet sen ehdon, että he eivät usko Jumalaan, ennen kuin näkevät hänet omin silmin. Näiden luomisen tosiasiasta piittaamattomien ihmisten on pakko jättää huomiotta kaikkialla maailmankaikkeudessa ilmenevän luomisen todellisuus ja näyttää väärin todistein, että maailmankaikkeutta ja kaikkia sen eläviä olentoja ei olisi luotu. Evoluutioteoria on keskeinen esimerkki tällaisista turhista pyrkimyksistä.

Jumalan kieltävien ihmisten perusvirhe on sama kuin monien sellaisten ihmisten, jotka eivät itse asiassa kiellä Jumalan olemassaoloa mutta joilla on vääränlainen käsitys hänestä. He eivät kiellä luomista, mutta heillä on taikauskoinen käsitys siitä, "missä" Jumala on. Useimmat ajattelevat Jumalan olevan ylhäällä "taivaassa". Sanattomasti he kuvittelevat Jumalan olevan hyvin kaukaisen planeetan takana ja puuttuvan "maallisiin" asioihin aina silloin tällöin. Tai ehkä he kuvittelevat, että hän ei puutu asioihin lainkaan: hän loi maailman ja jätti sen sitten omilleen, ja ihmisten on itse päätettävä kohtalostaan.

Jotkut ovat kuitenkin kuulleet, että Koraanissa on kirjoitettu Jumalan olevan "kaikkialla". He eivät silti pysty käsittämään, mitä se täsmällisesti tarkoittaa. Sanattomasti he ajattelevat sen tarkoittavan, että Jumala ympäröi kaikkea niin kuin radioaallot tai näkymätön, havaitsematon kaasu.

Tämä käsitys ja muut uskomukset, jotka eivät kykene tekemään selväksi, "missä" Jumala on, (ja jotka ehkä kieltävät hänet sen vuoksi), perustuvat kaikki samaan erehdykseen. Niihin sisältyy perusteita vailla oleva ennakkoluulo, joka johtaa vääriin käsityksiin Jumalasta. Mikä tämä ennakkoluulo on?

Ennakkoluulo koskee aineen luonnetta ja ominaisuuksia. Olemme niin ehdottoman vakuuttuneita aineen olemassaoloa koskevista oletuksista, että emme koskaan ajattele, onko se todella olemassa vai onko se vain varjo. Nykyaikainen luonnontiede purkaa tämän ennakkoluulon ja paljastaa hyvin tärkeä ja pakottavan todellisuuden. Seuraavilla sivuilla on pyrkimyksenä selittää tämä merkittävä tosiasia, johon Koraani viittaa.

Sähköisten signaalien maailma

Kaikki tietomme maailmasta, jossa elämme, välittyy meille viiden aistimme kautta. Tuntemamme maailma koostuu siitä, mitä silmämme näkevät, kätemme tuntevat, nenämme haistaa, kielemme maistaa ja korvamme kuulevat. Emme koskaan ajattele, että "ulkopuolinen maailma" voisi olla muuta, kuin minkä aistimme esittelevät meille, sillä olemme olleet riippuvaisia näistä aisteista syntymästämme asti.

Stimulations coming from an object are converted into electrical signals and cause an effect in the brain. When we "see", we in fact view the effects of these electrical signals in our mind.

Monien tieteenalojen nykyaikainen tutkimus viittaa kuitenkin hyvin erilaiseen ymmärrykseen ja saa vakavasti epäilemään aistejamme ja niiden avulla havaittua maailmaa.

Tämän lähestymistavan lähtökohta on, että aivoissa muovautuva käsitys "ulkoisesta maailmasta" on vain sähkösignaalien aivoissamme synnyttämä reaktio. Omenan punaisuus, puun kovuus, ja edelleen äitimme, isämme, perheemme, kaikki omistamamme, kotimme, työpaikkamme, kirjan teksti - nämä kaikki muodostuvat vain sähkösignaaleista.

Frederick Vester selittää, minkä vaiheen tiede on saavuttanut tässä aiheessa:

Joidenkin tiedemiesten lausumat, joiden mukaan "ihminen on kuva, kaikki koettu on tilapäistä ja maailmankaikkeus on varjo", näyttävät tulleen todistetuiksi nykyajan tieteessä.197

Kuuluisan filosofin George Berkeleyn kommentti aiheesta on seuraava:

Uskomme kohteiden olemassaoloon vain, koska näemme ne ja kosketamme niitä ja ne heijastuvat meille havainnoissamme. Havaintomme ovat kuitenkin vain ideoita mielessämme. Siten havainnoilla vangitsemamme kohteet ovat vain ideoita ja nämä ideat eivät olennaisesti ole missään muualla kuin mielessämme. Koska tämä kaikki on olemassa vain mielessä, olemme harhojen pettämiä, kun kuvittelemme maailmankaikkeudella ja esineillä olevan olemassaolo mielemme ulkopuolella. Siten millään ympäröivillä asioilla ei ole olemassaoloa mielemme ulkopuolella.198

Asian selventämiseksi voimme tarkastella näköaistia, joka tarjoaa meille laajimman informaation ulkoisesta maailmasta.

Miten näemme, kuulemme ja maistamme

Näkötoiminta toteutuu hyvin edistyksellisellä tavalla. Kohteesta silmään matkaavat valokimput (fotonit) kulkevat silmän etuosassa olevan linssin läpi, missä ne taittuvat langetakseen ylösalaisin silmän takaosan verkkokalvolle. Tänne tunkeutunut valo muunnetaan sähkösignaaleiksi, ja hermosolut välittävät signaalit aivojen takaosaan näkökeskukseksi kutsutulle pienelle alueelle. Nämä sähkösignaalit havaitaan kuvana tässä aivojen keskuksessa prosessien sarjan jälkeen. Näkötoiminta tapahtuu itse asiassa tällä aivojen takaosan pienellä alueella, jossa on pilkkopimeää ja joka on täysin eristyksissä valolta.

Pohtikaamme nyt tätä näennäisesti tavallista ja huomiota herättämätöntä tapahtumasarjaa. Kun sanomme "näkevämme", me itse asiassa näemme vaikutuksia niistä impulsseista, jotka ovat saavuttaneet silmämme ja jotka aivomme ovat saaneet vasta sitten, kun ne on muutettu sähkösignaaleiksi. Toisin sanoen, kun sanomme "näkevämme", me itse asiassa havaitsemme sähkösignaaleja mielessämme.

Kaikki elämässämme näkemämme kuvat muodostuvat näkökeskuksessa, joka koostuu vain muutaman kuutiosenttimetrin osuudesta aivojen koko tilavuutta. Sekä nyt lukemasi kirja että horisonttiin katsoessasi näkemäsi ääretön maisema mahtuvat tälle pienelle alueelle. Lisäksi on pidettävä mielessä aikaisemmin mainittu seikka, että aivot ovat eristetyt valolta: aivojen sisus on täysin pimeä. Aivot eivät ole lainkaan kosketuksissa itse valon kanssa.

Tämä mielenkiintoinen tilanne voidaan selittää esimerkin avulla. Olettakaamme edessämme olevan palava kynttilä. Voimme istua kynttilää vastapäätä ja katsoa sitä kauan. Tämän ajan kuluessa aivoillamme ei kuitenkaan ole mitään suoraa kosketusta kynttilän alkuperäiseen valoon. Samalla kun näemme kynttilän valon, aivojen sisällä on aivan pimeää. Katsomme värikästä ja valoisaa maailmaa pimeiden aivojemme sisällä.

R.L. Gregory selittää seuraavasti näkemisen, pitkälti itsestäänselvyytenä pitämämme toiminnon ihmeenomaisen puolen:

Olemme niin tottuneita näkemiseen, että vaati mielikuvituksen loikan oivaltaa siinä olevan yhä ratkaisemattomia ongelmia. Mutta pohtikaapa sitä. Me saamme pieniä vääristyneitä ylösalaisia kuvia silmiimme, ja me erotamme erillisiä kohteita ympäristöstä. Verkkokalvolle jäljentyvistä kuvioista havaitsemme esineiden maailman, eikä tästä ilmiöstä puutu mitään, mikä tekee siitä ihmeen. 199

Sama tilanne koskee kaikkia aistejamme. Ääni, kosketus, maku ja haju välittyvät kaikki aivoillemme sähkösignaaleina, ja ne havaitaan määrätyillä aivojen alueilla.

Kuuloaistimus tapahtuu vastaavalla tavalla. Ulkokorva kerää korvalehden avulla saatavilla olevat äänet ja ohjaa ne keskikorvaan; keskikorva välittää äänivärähtelyt sisäkorvaan vahvistaen ne; sisäkorva lähettää nämä värähtelyt aivoihin kääntämällä ne sähkösignaaleiksi. Vastaavasti kuin silmän tapauksessa, kuulemistoiminto tulee viimeistellyksi aivojen kuulokeskuksessa. Aivot ovat eristetyt ääniltä aivan samoin kuin valolta. Siten riippumatta siitä, miten meluisaa ympäristössä on, aivojen sisällä on täysin hiljaista.

We see everything around us as coloured inside the darkness of our brains, just as this garden looks coloured from the window of a darkened room.

Tästä huolimatta aivot havaitsevat herkimmätkin äänet. Tämä havaitseminen on niin täsmällistä, että terveen ihmisen korva kuulee kaiken ilman ilmanpaineen suhinaa tai muuta häirintää. Ääniltä eristetyissä aivoissa ihminen kuuntelee sinfoniaorkesteria, kuulee kaikki ruuhkaisen paikan äänet ja havaitsee kaikki äänet laajalla tiheysalueella puiden lehtien kahinasta lentokoneen jylinään. Jos kuitenkin aivojen sisäinen äänitaso mitattaisiin samalla hetkellä herkän mittalaitteen avulla, nähtäisiin, että aivojen sisällä vallitsee täydellinen hiljaisuus.

Hajujen havaitseminen tapahtuu vastaavasti. Esimerkiksi vaniljan tai ruusun erittämät haihtuvat molekyylit saavuttavat vastaanottajasolut (reseptorit) nenän epiteelialueen herkissä karvoissa ja tulevat osallisiksi vuorovaikutuksesta. Tämä vuorovaikutus välittyy aivoille sähkösignaaleina ja havaitaan hajuna. Kaikki haistamamme, hyvä tai paha, on vain aivojen havaintoja haihtuvien molekyylien vuorovaikutuksesta sen jälkeen, kun se on muunnettu sähkösignaaleiksi. Parfyymin, kukan, mieluisan ruoan tai meren tuoksu tai mikä tahansa mieluinen tai vastenmielinen haju havaitaan aivoissa. Molekyylit itse eivät saavuta aivoja. Aivan kuten kuulon ja näön tapauksissa vain sähkösignaalit saavuttavat aivot. Toisin sanoen kaikki hajut, joiden olet syntymästäsi asti olettanut kuuluvan ulkoisille kohteille, ovat vain sähkösignaaleja, jotka tunnet aistielintesi avulla.

All we see in our lives are formed in a part of our brain called "vision center" at the back of our brain, which makes up only a few cubic centimetres. Both the book you are now reading and the boundless landscape you see when you gaze at the horizon fit into this tiny space. Therefore, we see objects not in their actual size existing outside, but in the size perceived by our brain.

Vastaavasti ihmisen kielen etuosassa on neljän tyyppisiä vastaanottajasoluja. Ne vastaavat makua suolainen, makea, hapan ja kitkerä. Nämä makureseptorit muuttavat aistimukset kemiallisten prosessien ketjun jälkeen sähkösignaaleiksi ja välittävät ne aivoihin. Aivot havaitsevat signaalit makuina. Maku, josta nautit syödessäsi suklaapatukkaa tai mieluista hedelmää, on aivojesi tulkinta sähkösignaaleista. Et voi koskaan saavuttaa ulkoista kohdetta: et pysty koskaan näkemään, haistamaan tai maistamaan suklaata itseään. Esimerkiksi jos aivoihin kulkevat makuhermot katkaistaan, mikään sillä hetkellä syömäsi ei saavuta aivoja; makuaisti kadotetaan kokonaan.

Tässä vaiheessa kohtaamme toisen tosiasian. Emme koskaan voi olla varmoja, että se mitä tunnemme ruokaa maistaessamme ja se mitä toinen henkilö tuntee maistaessaan samaa ruokaa, tai mitä havaitsemme kuullessamme äänen ja mitä toinen havaitsee kuullessaan saman äänen, on sama havainto. Tästä tosiasiasta Lincoln Barnett sanoo, että kukaan ei voi koskaan tietää, havaitseeko toinen ihminen punaisen värin tai C-sävelen samalla tavalla kuin hän itse.200

Tuntoaistimme ei eroa toisista aisteista. Kun kosketamme esinettä, kaikki tieto, joka auttaa meitä tunnistamaan ulkoisen maailman ja sen kohteita, välittyy aivoille ihon tuntohermoista. Tuntohavainto muodostuu aivoissa. Vastoin yleistä uskomusta tuntoaistimuksen havaitsemisen paikka ei ole sormenpäissä tai iholla vaan aivojen tuntokeskuksessa. Tuloksena eri kohteista tulevia sähköärsykkeitä koskevista aivojen arvioinneista havaitsemme erilaisia näihin kohteisiin liittyviä tuntemuksia kuten kovuuden tai pehmeyden, lämmön tai kylmyyden. Näistä ärsykkeistä johdamme kaikki kohteiden tunnistamisessa auttavat yksityiskohdat. Kahden kuuluisan filosofin, B. Russellin ja L. Wittgeinsteinin tätä tärkeää tosiasiaa koskevat ajatukset ovat seuraavanlaisia:

Esimerkiksi ei voi kysyä eikä tutkia, onko sitruuna todella olemassa tai kuinka se tuli olevaksi. Sitruuna koostuu vain kielen aistimasta mausta, nenän aistimasta hajusta, silmän aistimasta väristä ja muodosta, ja vain nämä sen ominaisuudet voivat olla tutkimisen ja arvioinnin kohteena. Luonnontiede ei pysty koskaan tuntemaan fysikaalista maailmaa.201

Meidän on mahdotonta saavuttaa fysikaalista maailmaa. Kaikki kohteet ympärillämme ovat kokoelma havaintoja, kuten näkemistä, kuulemista, tuntemista. Työstämällä tätä ainesta näkökeskuksessa ja muissa aivojen aistikeskuksissa aivomme eivät koko elämämme aikana kohtaa ulkopuolellamme olevaa ainetta "alkuperäisenä" vaan lähinnä aivoissamme muodostetun kopion siitä. Tässä vaiheessa kuljemme harhaan olettaessamme, että nämä jäljennökset ovat todellista ainetta ulkopuolellamme.

"Ulkoinen maailma" aivojemme sisällä

As a result of artificial stimulations, a physical world as true and realistic as the real one can be formed in our brain whithout the existance of physical world. As a result of artificial stimulations, a person may think that he is driving in his car, while he is actually sitting in his home.

Tähän mennessä käsitellyistä fysikaalisista tosiasioista voimme päätellä seuraavaa. Kaikki minkä näemme, kuulemme, tunnemme ja havaitsemme "aineena", "maailmana" ja "maailmankaikkeutena" on vain aivoissamme kulkevia sähkösignaaleja.

Hedelmää syövä ei itse asiassa kohtaa hedelmää vaan vain aivojensa havainnon siitä. Ihmisen hedelmänä pitämä kohde koostuu itse asiassa aivoissa syntyvästä vaikutelmasta, joka koskee sen muotoa, makua, hajua ja rakennetta. Jos aivoihin kulkeva näköhermo äkkiä katkaistaisiin, hedelmän kuva katoaisi. Tai katkos nenän aistisoluista aivoihin kulkevissa hermoissa katkaisisi kokonaan hajuhavainnon. Yksinkertaisesti sanottuna hedelmä on vain aivojen tulkinta sähkösignaaleista.

Toinen pohdittava kysymys on etäisyyden aistiminen. Etäisyys, esimerkiksi lukijan ja kirjan välinen etäisyys on vain aivoissa muodostunut tyhjyyden tunne. Myös havaitsijan mielestä kaukana toisistaan olevat kohteet ovat olemassa havaitsijan aivoissa. Esimerkiksi taivaan tähtiä katsova olettaa niiden olevan miljoonien valovuosien päässä hänestä. Tähdet, jotka hän todella näkee, ovat kuitenkin tähdet hänen sisällään, hänen aivojensa näkökeskuksessa. Lukiessasi näitä rivejä et itse asiassa ole huoneessa, jossa oletat olevasi, vaan päinvastoin huone on sinun sisälläsi. Näkevä kehosi saa sinut ajattelemaan, että olet sen sisällä. On kuitenkin muistettava, että myös kehosi on aivojesi sisällä muodostunut kuva.

Sama koskee kaikkia muita havaintojasi. Esimerkiksi kun ajattelet kuulevasi television äänen viereisestä huoneesta, koet äänen itse asiassa aivojesi sisällä. Et voi todistaa, että omasi vieressä on toinen huone tai että ääni tulee siinä huoneessa olevasta televisiosta. Sekä ääni, jonka ajattelet tulevan metrien päästä että aivan vieressäsi olevan ihmisen puhe havaitaan muutaman neliösenttimetrin kokoisessa aivojesi äänikeskuksessa. Tätä havaitsemisen keskusta lukuun ottamatta ei ole mitään käsitteitä "oikealla", "vasemmalla", "edessä" tai "takana". Ääni ei siis tule luoksesi oikealta tai vasemmalta tai ilmasta; ei ole mitään suuntaa, mistä ääni tulee.

Havaitsemasi hajut ovat myös tällaisia: mikään niistä ei saavuta sinua pitkän matkan päästä. Oletat, että hajukeskuksessasi muodostuneet loppuvaikutelmat ovat ulkopuolisten kohteiden hajuja. Kuitenkin aivan kuten ruusun kuva on näkökeskuksessasi, ruusun tuoksu on hajukeskuksessasi. Ulkopuolella ei ole ruusua eikä sille kuuluvaa hajua.

Havaintojemme meille esittelemä "ulkoinen maailma" on vain kokoelma aivomme saavuttaneita sähkösignaaleja. Läpi elämämme aivomme työstävät näitä signaaleja, ja me elämme tunnistamatta, että erehdymme olettaessamme niiden olevan "ulkoisessa maailmassa" olevan aineen alkuperäisiä versioita. Meitä johtaa harhaan se, että emme koskaan pysty saavuttamaan aistiemme keinoin itse ainetta.

Lisäksi aivomme edelleen tulkitsevat ja antavat merkityksiä signaaleille, joiden oletamme olevan "ulkoinen maailma". Voidaan pohtia esimerkiksi kuuloaistia. Itse asiassa aivomme muuntavat "ulkoisen maailman" ääniaallot sinfoniaksi. Myös musiikki on siis aivojemme luoma havainto. Vastaavasti kun näemme värejä, silmiimme saapuu vain aallonpituudeltaan erilaisia sähkösignaaleja. Jälleen aivomme muuntavat nämä signaalit väreiksi. "Ulkoisessa maailmassa" ei ole mitään värejä. Omena ei ole punainen, taivas ei ole sininen, eivätkä puut ole vihreitä. Ne ovat sellaisia, kuin ne ovat vain, koska havaitsemme ne sellaisina. "Ulkoinen maailma" riippuu täydellisesti havaitsijasta.

Jopa vähäisin virhe silmän verkkokalvossa aiheuttaa värisokeutta. Jotkut ihmiset havaitsevat sinisen vihreänä, jotkut punaisen sinisenä ja jotkut havaitsevat kaikki värit erilaisina harmaan sävyinä. Tässä tilanteessa ei ole merkitystä sillä, onko ulkoinen esine värillinen vai ei.

Huomattava ajattelija Berkeley käsittelee myös tätä tosiasiaa:

Aluksi uskottiin, että värit, hajut ja muut sellaiset ominaisuudet ovat todella olemassa, mutta myöhemmin sellaiset näkemykset hylättiin ja nähtiin näiden ominaisuuksien olevan olemassa vain riippuvaisina aistimuksistamme.202

Johtopäätöksenä on, että syy esineiden näkemiseen värillisinä ei ole niiden värillisyys tai niiden itsenäinen aineellinen olemassaolo meidän ulkopuolellamme. Totuus asiassa on lähinnä, että kaikki kohteisiin liittämämme ominaisuudet ovat sisällämme eivätkä "ulkoisessa maailmassa".

Mitä "ulkoisesta maailmasta" siis jää jäljelle?

Onko "ulkoisen maailman" olemassaolo välttämätön?

Tähän mennessä on puhuttu toistuvasti "ulkoisesta maailmasta" sekä aivoissa muodostuneiden havaintojen maailmasta, joista jälkimmäisen me näemme. Mutta kun emme voi koskaan todella saavuttaa "ulkoista maailmaa", kuinka voimme olla varmoja, että sellaista on lainkaan olemassa?

Itse asiassa emme voi olla varmoja. Koska jokainen kohde on vain kokoelma havaintoja ja havainnot ovat olemassa vain mielessä, on oikeampaa sanoa, että ainoa olemassa oleva maailma on havaintojen maailma. Ainoa maailma, josta tiedämme, on mielessämme oleva maailma: siellä muotoiltu, tallennettu ja eläväksi tehty maailma - mielessämme luotu maailma. Tämä on ainoa maailma, josta voimme olla varmoja.

Emme pysty koskaan todistamaan, että mielemme havainnoilla on aineelliset vastineet. Nämä havainnot voisivat hyvin perustua "keinotekoiseen" lähteeseen.

Tästä voidaan tehdä havaintoja. Keinotekoiset ärsykkeet voivat tuottaa aivoissamme täysin kuvitteellisen "aineellisen maailman". Ajatellaan esimerkiksi kehittynyttä rekisteröintilaitetta, jolla voidaan rekisteröidä kaikenlaisia sähköisiä signaaleja. Siirretään ensin kaikki johonkin tilanteeseen liittyvä aines (myös kehonkuva) tähän laitteeseen muuntamalla aines sähkösignaaleiksi. Toiseksi kuvitellaan, että aivosi säilyvät hengissä kehostasi riippumatta. Lopuksi yhdistetään rekisteröintilaite aivoihin elektrodeilla, jotka toimivat hermoina ja välittävät ennalta tallennetun aineksen aivoille. Tässä tilassa sinusta tuntuu, kuin todella eläisit tässä keinotekoisesti luodussa tilanteessa. Esimerkiksi voit helposti uskoa ajavasi kovaa vauhtia moottoritiellä. Ei ole koskaan mahdollista ymmärtää, että koostut vain aivoistasi. Tämä johtuu siitä, että maailman muodostamiseen aivoissa ei tarvita todellisen maailman olemassaoloa vaan lähinnä simulaatioiden, jäljitelmien saatavuutta. On täysin mahdollista, että nämä jäljitelmät ovat peräisin keinotekoisesta lähteestä, kuten tallentimesta.

Merkittävä tiedefilosofi Bertrand Russell kirjoitti tästä aiheesta:

Mitä tulee tuntoaistimukseen, kun painamme pöydän pintaa sormillamme, se on sormenpäidemme elektronien ja protonien kohtaama sähköinen häiriö, jonka modernin fysiikan mukaan tuottaa pöydän pinnan elektronien ja protonien läheisyys. Jos samanlainen häiriö syntyisi sormenpäissämme millä tahansa muulla tavalla, tuntisimme saman aistimuksen, vaikka pöytää ei olisi. 203

Meidän on todella hyvin helppo tulla petetyiksi pitämään havaintoja todellisina ilman mitään aineellista vastinetta. Koemme tämän usein unissamme. Unissamme koemme tapahtumia ja näemme ihmisiä, esineitä ja paikkoja, jotka tuntuvat täysin todellisilta. Ne ovat kaikki kuitenkin vain pelkkiä havaintoja. Ei ole mitään perustavaa eroa unien ja "todellisen maailman" välillä. Ne molemmat koetaan aivoissa.

Kuka havaitsija on?

Kuten tähän mennessä on kerrottu, ei voi epäillä sitä tosiasiaa, että maailma, jossa luulemme asuvamme ja jota kutsumme "ulkoiseksi maailmaksi", on luotu aivoissamme. Nyt herää kuitenkin ensisijaisen tärkeä kysymys. Jos kaikki tuntemamme fysikaaliset tapahtumat ovat olennaisesti vain havaintoja, entä sitten aivomme? Koska aivomme ovat osa fysikaalista maailmaa aivan kuten kätemme ja jalkamme, myös niiden pitäisi olla vain havaintoja, kuten kaikki muut kohteet ovat.

Esimerkki unista valaisee aihetta edelleen. Ajatellaan, että näemme unen aivojemme sisällä edellä selitetyn mukaisesti. Unessa meillä on kuvitteellinen keho, kuvitteellinen käsi ja silmä, kuvitteelliset aivot. Jos unen aikana meiltä kysyttäisiin: "Missä sinä näet?" vastaisimme: "Näen aivoissani." Itse asiassa ei kuitenkaan ole mitään aivoja, joista voisi puhua, vaan vain kuvitteellinen pää ja kuvitteelliset aivot. Kuvien näkijä eivät ole unen kuvitteelliset aivot, vaan olento, joka on selvästi niiden "yläpuolella".

Tiedämme, ettei ole fysikaalista eroa unen tilanteen ja todelliseksi elämäksi kutsumamme tilanteen välillä. Kun meiltä siis kysytään todelliseksi elämäksi kutsumassamme tilanteessa sama kysymys: "Missä sinä näet?", on yhtä merkityksetöntä vastata "Näen aivoissani", kuin se oli edeltävässä esimerkissä. Kummissakaan olosuhteissa näkevä kokonaisuus eivät ole aivot, jotka ovat loppujen lopuksi vain lihakimpale. Kun aivoja analysoidaan, nähdään, että siellä ei ole mitään muuta kuin rasva- ja proteiinimolekyylejä, joita on myös muissa elävissä organismeissa. Tämä tarkoittaa, että aivoiksemme kutsumassamme lihakimpaleessa ei ole mitään, mikä havaitsisi kuvia, muodostaisi tietoisuuden tai loisi olennon, jota kutsumme "itseksi".

R.L. Gregory mainitsee ihmisten erehdyksen, joka koskee kuvien havaitsemista aivoissa:

On vältettävä kiusausta sanoa, että silmät tuottavat kuvan aivoissa. Kuva aivoissa viittaa jonkin sen näkemiseen tarvittavan sisäisen silmän tarpeeseen - mutta tämä silmä tarvitsisi edelleen toisen silmän näkemään sen muodostaman kuvan, ja niin edelleen loputtomassa kuvien ja silmien sarjassa. Tämä on mieletöntä.204

Juuri tämä vaihe saattaa vaikeuksiin materialistit, joiden mukaan mikään muu kuin aine ei ole todellista. Kenelle kuuluu "sisällä oleva silmä", joka näkee, havaitsee näkemänsä ja reagoi siihen?

Myös Karl Pribram keskittyi tähän luonnontieteen ja filosofian maailman tärkeään kysymykseen siitä, kuka havainnoitsija on:

Filosofit kreikkalaisista alkaen ovat spekuloineet "haamusta koneen sisällä", "pienestä miehestä pienen miehen sisällä" ja niin edelleen. Missä on minä - olevainen, joka käyttää aivoja? Kuka tekee varsinaisen tietämisen? Tai kuten Frasiscus Assisilainen sanoi: "Etsimme sitä, joka etsii."205

Ajatelkaamme tätä. Kirjan kädessäsi, huoneen jossa olet, kaikki kuvat edessäsi näet aivojesi sisällä. Atomitko näkevät nämä kuvat? Sokeat, kuurot, tiedottomat atomitko? Miksi jotkut atomit saivat tämän kyvyn ja toiset eivät? Koostuvatko ajattelemisen, ymmärtämisen, muistamisen, ilahtumisen ja murheellisuuden tekomme ja tunteemme - ja kaikki muu - näiden atomien välisistä sähkökemiallisista reaktioista?

Pohtiessamme näitä kysymyksiä näemme, ettei ole mieltä etsiä tahtoa atomeista. On selvää, että näkevä, kuuleva ja tunteva olento on yliaineellinen olento. Tämä olento on "elävä", eikä se ole ainetta eikä aineen kuva. Tämä olento liittyy edessään oleviin havaintoihin käyttämällä ruumiimme kuvaa.

The brain is a heap of cells made up of protein and fat molecules. It is formed of nerve cells called neurons. There is no power in this piece of meat to observe the images, to constitute consciousness, or to create the being we call "myself".

Tämä olento on sielu

"Aineelliseksi maailmaksi" kutsumamme havaintojen kasauma on tämän sielun havainnoima uni. Aivan kuten meillä unissamme olevalla keholla ja niissä näkemällämme aineellisella maailmalla ei ole todellisuutta, asumallamme maailmankaikkeudella ja kehollamme ei ole aineellista todellisuutta.

Todellinen olento on sielu. Aine koostuu vain sielun näkemistä havainnoista. Näitä rivejä kirjoittavat ja lukevat älykkäät olennot eivät ole atomien ja molekyylien kasaumia ja niiden välisiä kemiallisia reaktioita - vaan sieluja.

Todellinen absoluuttinen oleva

Kaikki nämä tosiasiat saattavat meidät kohtaamaan hyvin tärkeän kysymyksen. Jos aineellisena maailmana pitämämme koostuu vain sielun näkemistä havainnoista, mikä sitten on näiden havaintojen alkuperä?

Tähän kysymykseen vastattaessa on otettava huomioon seuraava seikka: aineella ei ole itsensä hallitsevaa olemassaoloa itsessään. Koska aine on havainto, se on jotain "keinotekoista". Tämän havainnon täytyy siis olla jonkin toisen voiman aiheuttama, mikä tarkoittaa sitä, että sen täytyy itse asiassa olla luotu. Lisäksi tämän luomisen pitäisi olla jatkuvaa. Ellei olisi jatkuvaa ja johdonmukaista luomista, aineeksi kutsumamme häviäisi ja se kadotettaisiin. Tätä voi verrata televisioon, jossa kuva näkyy niin kauan, kuin signaalia lähetetään. Kuka siis saa sielumme katsomaan tähtiä, maata, kasveja, ihmisiä, kehoamme ja kaikkea muuta minkä näemme?

On hyvin ilmeistä, että on olemassa ylivertainen Luoja, joka on luonut koko aineellisen maailmankaikkeuden, siis havaintojen summan, ja joka jatkaa luomistaan keskeytyksettä. Koska tämä Luoja ilmentää tällaista mahtavaa luomista, hänellä on varmasti ikuinen voima ja valta. Tämä Luoja esittelee itsensä meille. Hän on lähettänyt meille kirjan, ja tämän kirjan kautta hän on kuvaillut meille itseään, maailmankaikkeutta ja olemassaolomme syytä.

Tämä Luoja on Jumala, ja hänen kirjansa nimi on Koraani.

Ne tosiasiat, että taivaat ja maa, siis maailmankaikkeus, eivät ole vakaita ja että niiden läsnäolon tekee mahdolliseksi vain Jumalan luomistyö, niin että ne katoavat hänen lopettaessaan tämän luomisen, on kaikki selitetty seuraavassa säkeessä:

Taivaita ja maata pitää yllä Jumala, jotta ne eivät lakkaisi (toimimasta), ja jos ne sattuisivat epäonnistumaan, ei olisi mitään - ei ketään - pitämään niitä yllä sen jälkeen. Totisesti, Hän on kärsivällisin, anteeksiantavin. (Surah Fatir, 41)

Kuten mainitsimme alussa, joillain ihmisillä ei ole aitoa ymmärrystä Jumalasta, ja niin he kuvittelevat hänet läsnä olevaksi jossain taivaissa eikä todella osalliseksi maailman asioissa. Tämän logiikan perusta on itse asiassa ajatuksessa, että maailmankaikkeus on aineen yhteenliittymä ja Jumala on tämän aineellisen maailman "ulkopuolella", kaukaisessa paikassa. Joissain väärissä uskonnoissa usko Jumalaan rajoittuu tähän ymmärrykseen.

Kuten edellä on pohdittu, aine koostuu kuitenkin vain aistimuksista. Ja ainoa todellinen absoluuttinen oleva on Jumala. Tämä tarkoittaa sitä, että vain Jumala on olemassa: kaikki muu paitsi Hän on varjo-olevaa. Siten on mahdotonta käsittää Jumalaa erilliseksi olennoksi kaiken tämän ainemassan ulkopuolella. Jumala on varmasti "kaikkialla" ja sulkee sisäänsä kaiken. Tämä todellisuus selitetään Koraanissa seuraavasti:

Jumala! Ei ole muuta jumalaa kuin hän, Elävä, Omavarainen, Ikuinen. Hän ei torkahda eikä nuku. Hänen on kaikki taivaissa ja maan päällä. Kuka voisi ryhtyä välittäjäksi hänen läsnä ollessaan paitsi hänen luvallaan? Hän tietää sen mikä (ilmenee hänen Luoduilleen) ennen, jälkeen ja heidän takanaan. Eivätkä he käsitä mitään hänen tiedostaan paitsi hänen tahdostaan. Hänen valtaistuimensa ulottuu taivaiden ja maan yli, eikä hän tunne väsymystä vahtiessaan ja säilyttäessään niitä, sillä hän on Korkein, Ylivertainen (kunniassa). (Surat al-Baqara, 255)

Se, että Jumalaa ei rajoita tila ja että hän sulkee sisäänsä kaiken ympärillä, on todettu toisessa säkeessä seuraavasti:

Jumalalle kuuluu itä ja länsi. Minne tahansa käännyt, siellä on Jumalan läsnäolo. Sillä Jumala on Kaikkialla Vallitseva, Kaikkitietävä. (Surat al-Baqara, 115)

Koska aineellisista olennoista kukin on vain havainto, ne eivät voi nähdä Jumalaa. Mutta Jumala näkee luomansa aineen kaikissa sen muodoissa. Koraanissa tämä tosiasia todetaan näin: "Mikään näkökyky ei käsitä Häntä, mutta hänen käsityksensä ulottuu kaiken näkemisen yli." (Surat al-Anaam, 103)

If one ponders deeply on all that is said here, he will soon realise this amazing, extraordinary situation by himself: that all the events in the world are but mere imagination…

Me emme siis voi havaita Jumalan olemassaoloa silmillämme, mutta Jumala on perusteellisesti sulkenut sisäänsä meidän sisäisen ja ulkoisen olemuksemme, meidän ulkomuotomme ja ajatuksemme. Me emme voi lausua yhtään sanaa tai edes vetää henkeä hänen tietämättään.

Kun katselemme näitä aistihavaintoja elämämme kuluessa, meitä lähin olento ei ole mikään näistä aistimuksista vaan Jumala itse. Seuraavan Koraanin säkeen salaisuus on kätketty tähän todellisuuteen: "Ihmisen loimme me, ja me tiedämme, mitä pimeitä ehdotuksia hänen sielunsa tekee hänelle. Me olemme lähempänä häntä kuin (hänen) kaulasuonensa." (Surah Qaf, 16) Kun joku ajattelee kehonsa koostuvan aineesta, hän ei voi ymmärtää tätä tärkeää tosiasiaa. Jos hän ajattelee, että hänen aivonsa ovat "hän itse", hänen itsensä ulkopuolena pitämä on 20 - 30 senttimetrin päässä hänestä. Jos hän kuitenkin käsittää, että ainetta ei ole ja että kaikki on mielikuvitusta, sellaiset käsitteet kuin sisäpuolella, ulkopuolella ja lähellä menettävät merkityksensä. Jumala on sulkenut hänet sisäänsä ja on "äärettömän lähellä" häntä.

Jumala ilmoittaa ihmisille olevansa "äärettömän lähellä" heitä säkeellä: "Kun palvelijani kysyvät sinulta minusta, minä olen tosiaan lähellä (heitä)." (Surat al-Baqara, 186) Toinen säe kertoo saman tosiasian: "Kerroimme sinulle, että sinun Herrasi sulkee sisäänsä ihmiskunnan kaikkialla." (Surat al-Isra, 60)

Ihminen harhautuu ajatellessaan, että häntä lähin olento on hän itse. Jumala on tosiasiassa meitä vielä lähempänä kuin me itse. Hän kehottaa meitä kiinnittämään huomiota tähän säkeellä: "Miksi silloin kun se (sielu) nousee kurkkuun ja sinä katsot, minä olen lähempänä sitä kuin sinä, mutta sinä et näe." (Surat al-Waqia, 83 - 85) Kuten säkeessä tiedotetaan, ihmiset elävät tiedostamatta tätä ilmiömäistä tosiasiaa, koska he eivät näe sitä silmillään.

Toisaalta ihmisellä, pelkällä varjo-olennolla, on mahdotonta olla Jumalan voimaa ja itsenäistä tahtoa. Säe "Jumala on luonut sinut ja kättesi työt" (Surat as-Saaffat, 96) näyttää, että kaikki kokemamme tapahtuu Jumalan valvonnassa. Tämä todellisuus todetaan Koraanin säkeessä "Kun sinä heitit, se ei ollut sinun tekosi vaan Jumalan." (Surat al-Anfal, 17), joka korostaa, että mikään teko ei ole riippumaton Jumalasta. Koska ihminen on varjo-olento, hän ei voi suorittaa tekoa itse. Jumala kuitenkin antaa tälle varjo-olennolle tunteen itsestä. Todellisuudessa Jumala suorittaa kaikki teot. Siten tekojen pitäminen omina on ilmeistä itsensä pettämistä.

Tämä on todellisuus. Ihminen saattaa olla haluton tunnustamaan tätä ja saattaa pitää itseään riippumattomana Jumalasta, mutta tämä ei muuta mitään. Myös hänen epäviisas kieltämisensä on tietenkin Jumalan tahdon ja toivomuksen mukainen.

Kaikki ihmisen omistama on olennaisesti illusorista

Kuten voidaan selvästi nähdä, on tieteellinen ja looginen tosiasia, että "ulkoisella maailmalla" ei ole aineellista todellisuutta ja että se on Jumalan sielullemme alituisesti lahjoittamia kuvia. Ihmiset eivät kuitenkaan tavallisesti sisällytä - tai lähinnä eivät halua sisällyttää - kaikkea "ulkoiseen maailman" käsitteeseen.

Jos ajattelet tätä asiaa vilpittömästi ja rohkeasti, oivallat, että talosi ja huonekalusi siinä, ehkä vastaostettu autosi, toimistosi, korusi, pankkitilisi, vaatevarastosi, puolisosi, lapsesi, työtoverisi ja kaikki muu, minkä omistat, sisältyy itse asiassa tähän kuviteltuun, sinulle heijastuneeseen ulkoiseen maailmaan. Kaikki, mitä näet, kuulet - tai havaitset millä tahansa viidestä aististasi - ympärilläsi, on osa tätä "kuvitteellista maailmaa": lempilaulajasi ääni, tuolisi kovuus, sinulle mieluinen parfyymi, sinua lämmittävä auringonpaiste, kauniin värinen kukka, ikkunan editse lentävä lintu, vedessä kiitävä pikavene, hedelmällinen puutarhasi, työssäsi käyttämäsi tietokone, äänentoistolaitteesi, joissa on maailman edistynein teknologia…

Tämä on todellisuus, koska maailma on vain kokoelma ihmistä testaamaan luotuja kuvia. Ihmisiä testataan koko heidän rajallisen elämänsä ajan havainnoilla, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Nämä havainnot esitellään tarkoituksellisesti houkuttelevina ja miellyttävinä.

Tämä tosiasia mainitaan Koraanissa: "Kaunis on ihmisen silmissä rakkaus asioihin, joita hän himoitsee: naisiin ja poikiin, kukkuraisiin varastoihin kultaa ja hopeaa, (veren ja erinomaisuuden perusteella luokiteltuihin) merkkihevosiin, karjaan ja hyvin viljeltyyn maahan (omaisuutena). Sellaista on omaisuus tämän maailman elämässä. Mutta Jumalan läheisyydessä on paras maali (johon palata). (Surat Aal-e Imran, 14)

Useimmat ihmiset luopuvat uskonnostaan omaisuuden, rikkauden, kukkuraisten kulta- ja hopeavarastojen, dollarien, jalokivien, pankkitilien, luottokorttien, vaatevarastojen, urheiluautojen - kaiken sellaisen hyvinvoinnin houkutuksesta, mitä he omistavat tai pyrkivät omistamaan, ja he keskittyvät vain tähän maailmaan unohtaen tuonpuoleisen. Heitä pettävät tämän maailman elämän kauniit ja viekoittelevat kasvot, ja he laiminlyövät rukouksen, almujen antamisen köyhille ja palvonnan, joka auttaisi heitä kukoistamaan tuonpuoleisessa. He sanovat: "Minulla on tehtävää", "Minulla on ihanteita", "Minulla on velvollisuuksia", "Minulla ei ole tarpeeksi aikaa", "Minun on saatettava tehtäviä loppuun", "Teen ne asiat tulevaisuudessa". He kuluttavat elämänsä yrittämällä menestyä vain tässä maailmassa. Tätä väärinkäsitystä kuvataan säkeessä: "He tietävät vain ulkoiset (asiat) tämän maailman elämästä. Mutta he ovat välinpitämättömiä asioiden Lopusta. (Surat ar-Room, 7)

Tässä luvussa kuvailemamme tosiasia, että kaikki on vain kuvaa, on hyvin tärkeä sen seurauksensa vuoksi, että se tekee kaikki himot ja rajat merkityksettömiksi. Tämän tosiasian vahvistaminen tekee selväksi, että kaikki, mitä ihmiset omistavat tai minkä omistamiseksi he uurastavat - ahneudella hankittu vauraus, lapset, joilla he ylpeilevät, puolisot, joita he pitävät läheisimpinään, heidän rakkaat kehonsa, heidän korkeina pitämänsä arvoasemat, heidän käymänsä koulut, heidän viettämänsä lomat - kaikki nämä ovat pelkkiä harhakuvia. Siten kaikki nähty vaiva, kulutettu aika ja tunnettu ahneus osoittautuvat turhiksi.

Tämän vuoksi jotkut ihmiset tekevät tahattomasti itsensä naurettaviksi kerskailemalla varallisuudellaan ja omaisuudellaan tai "jahdeillaan, helikoptereillaan, tehtaillaan, arvopapereillaan, kartanoillaan ja pelloillaan", ikään kuin ne todella olisivat olemassa. Niiden hyväosaisten ihmisten, jotka vetelehtivät pöyhkeillen jahdeillaan, ylpeilevät autoillaan, puhuvat jatkuvasti varallisuudestaan, olettavat heidän asemansa tekevän heidät muita arvokkaammiksi ja ajattelevat olevansa kaiken tämän perusteella hyvin menestyneitä, pitäisi itse asiassa ajatella, millaisessa tilassa he huomaisivat olevansa, jos he oivaltaisivat menestyksensä olevan vain harhaa.

Itse asiassa tällaisia asioita nähdään usein myös unissa. Myös unissa ihmisillä on taloja, nopeita autoja, kallisarvoisia jalokiviä, dollaritukkoja ja kasoittain kultaa ja hopeaa. Unissa he ovat myös korkeissa asemissa, omistavat tuhansien työntekijöiden tehtaita, saavat vallan hallita monia ihmisiä, pukeutuvat vaatteisiin, joissa kaikki ihailevat heitä. Aivan kuten kerskailu unissa saadulla omaisuudella tekee ihmisen naurettavaksi, tässä maailmassa nähdyillä kuvilla kerskailu tekee hänet yhtä naurettavaksi. Loppujen lopuksi sekä se, mitä ihminen näkee unissa, että se, mihin hän liittyy tässä maailmassa, ovat vain hänen mielensä kuvia.

Samoin tapa, jolla ihmiset reagoivat maailmassa kokemiinsa tapahtumiin, saa heidät häpeämään, kun he oivaltavat totuuden. Ne jotka taistelevat kiihkeästi toisiaan vastaan, raivoavat hurjina, petkuttavat, ottavat lahjuksia, väärentävät, valehtelevat, jotka ahnaasti pitävät kiinni rahoistaan, tekevät vääryyttä ihmisille, hakkaavat ja kiroavat toisia, riehuvat aggressiivisina, himoitsevat virkaa ja asemaa, kadehtivat, kerskailevat ja yrittävät oikeuttaa tekonsa, sekä kaikki muut joutuvat häpeään oivaltaessaan, että he ovat tehneet kaiken tämän unessa.

Koska Jumala luo kaikki nämä kuvat, kaiken pohjimmainen omistaja on Jumala. Tätä tosiasiaa korostetaan Koraanissa:

Mutta Jumalalle kuuluu kaikki taivaissa ja maan päällä, ja Hän on sulkee sisäänsä kaiken. (Surat an-Nisa, 126)

On suurta hulluutta työntää uskonto syrjään kuvitteellisten intohimojen vuoksi ja siten kadottaa ikuinen elämä.

Tässä vaiheessa on käsitettävä eräs seikka. Tässä ei sanota, että nyt kohdattu tosiasia väittäisi kaiken omaisuuden, varallisuuden, lasten, puolison, ystävien ja arvokkaana pidetyn aseman häviävän ennemmin tai myöhemmin ja olevan siksi vailla merkitystä. Sen sijaan sanotaan lähinnä, että kaikki, mitä ihminen näyttää omistavan, ei itse asiassa ole lainkaan olemassa vaan on vain unta ja koostuu vain Jumalan hänen testaamisekseen hänelle näyttämistä kuvista. Kuten voi nähdä, näiden kahden lausuman välillä on suuri ero.

Vaikka ihminen ei haluaisi tunnustaa tätä tosiasiaa suoraa päätä vaan pettäisi mieluummin itseään olettamalla kaiken olevan todella olemassa, hän lopulta kuolee ja tuonpuoleisessa kaikki tulee selväksi, kun hänet luodaan uudelleen. Sinä päivänä "ihmisen näkö on tarkka" (Surah Qaf, 22) ja hän pystyy näkemään paljon selvemmin. Jos hän on kuitenkin kuluttanut elämänsä tavoitellen kuvitteellisia päämääriä, hän toivoo, ettei olisi koskaan elänyt tätä elämää, ja sanoo: "Voi, kunpa (kuolema) olisi tehnyt lopun minusta. Vaurauteni ei ole hyödyttänyt minua lainkaan! Voimani on kadonnut minusta!" (Surat al-Haqqaa, 27-29)

Toisaalta viisaan ihmisen pitäisi yrittää ymmärtää maailmankaikkeuden suurinta todellisuutta tässä maailmassa, niin kauan kuin hänellä on aikaa. Muuten hän kuluttaa koko elämänsä juoksemalla unien perässä ja kohtaa lopussa ankaran rangaistuksen. Harhakuvien - tai kangastusten - perässä tässä maailmassa juoksevien ja Luojansa unohtavien ihmisten lopullinen tila todetaan Koraanissa seuraavasti:

Mutta epäuskoisten, heidän tekonsa ovat kuin hiekkaerämaan kangastukset, joita janoon nääntyvä ihminen luulee vedeksi - kunnes tullessaan niiden luo hän näkee, etteivät ne ole mitään. Mutta hän löytää Jumalan (aina) seurastaan, ja Jumala maksaa hänelle hänen tilinsä. Ja Jumala on kerkeä pitämään tiliä. (Surat an-Noor, 39)

Materialistien logiikan puutteet

Tämän luvun alusta alkaen on todettu, että - toisin kuin materialistit väittävät - aine ei ole absoluuttinen oleva, vaan lähinnä Jumalan luomien aistimusten kokoelma. Materialistit vastustavat äärimmäisen dogmaattisella tavalla tätä ilmeistä todellisuutta, joka tuhoaa heidän filosofiansa, ja esittävät perusteettomia vastaväitteitä.

Esimerkiksi yksi 1900-luvun suurimmista materialistisen filosofian kannattajista, tulinen marxisti George Politzer esitti "bussiesimerkin" "suurimpana todisteena" aineen olemassaolosta. Politzerin mukaan myös filosofit, jotka ajattelevat aineen olevan vain havaintoja, juoksevat pois alta nähdessään bussin tulevan kohti ja tämä on todiste aineen fysikaalisesta olemassaolosta.206

Kun toiselle kuuluisalle materialistille, Johnsonille kerrottiin, että aine on havaintojen kokoelma, hän yritti "todistaa" kivien olemassaolon potkaisemalla niitä.207

Samanlaisen esimerkin antaa Friedrich Engels, Politzerin opettaja ja dialektisen materialismin perustaja Marxin rinnalla, kirjoittamalla: "Jos syömämme kakut olisivat vain havaintoja, ne eivät tyydyttäisi nälkäämme.".208

Kuuluisien materialistien kuten Marxin, Engelsin ja Leninin kirjoituksissa on samantapaisia esimerkkejä ja kiivaita lauseita kuten: "Ymmärrämme aineen olemassaolon, kun meitä lyödään kasvoihin."

Sekaannus ymmärryksessä, joka johtaa tällaisiin materialistien esimerkkeihin, on heidän antamansa tulkinta - "aine on näköharha, valon temppu" - väittämälle "aine on havaintoja". He luulevat, että havainnon käsite rajoittuu vain näköön ja että sellaisilla havainnoilla kuin tunto on fysikaalinen vastine. Miehen kaatava bussi saa heidät sanomaan: "Katso, se törmäsi; se ei siis ole vain havainto." He eivät ymmärrä, että kaikki bussikolarissa koetut havainnot, kuten kovuus, törmäys ja kipu, muodostuvat aivoissa.

Unien esimerkki

Paras esimerkki tämän todellisuuden selittämiseen ovat unet. Ihminen voi kokea hyvin realistisia tapahtumia unessaan. Hän voi vieriä alas portaita ja katkaista jalkansa, joutua vakavaan auto-onnettomuuteen, juuttua bussin alle, tai syödä kakun ja tulla kylläiseksi. Samanlaisia tapahtumia kuin päivittäisessä elämässämme koetaan myös unissa yhtä vakuuttavina ja samanlaisia tunteita herättävinä.

Ihminen, joka uneksii joutuvansa bussin yliajamaksi, voi edelleen unessaan herätä sairaalassa ja ymmärtää olevansa vammautunut, mutta tämä kaikki on unta. Hän voi myös uneksia kuolevansa auto-onnettomuudessa ja kuoleman enkelien ottavan hänen sielunsa ja tuonpuoleisen elämänsä alkavan. (Tämä tapahtuma koetaan samalla tavalla tässä elämässä, ja se on havainto aivan kuten unessa.)

Tämä ihminen havaitsee hyvin tarkasti kuvia, ääniä, kovuutta, valoa, värejä ja kaikkia muita hänen unessa kokemaansa tapahtumaan liittyviä tuntemuksia. Hänen unessa havaitsemansa havainnot ovat yhtä luonnollisia kuin "todellisessa" elämässä. Hänen unessa syömänsä kakku tekee hänet kylläiseksi, vaikka se on pelkkä havainto, koska myös kylläisyys on vain havainto. Todellisuudessa tämä ihminen kuitenkin makaa sängyssään. Ei ole portaita, liikennettä, huomioon otettavaa bussia. Uneksiva ihminen kokee ja näkee havaintoja ja tunteita, joita ei ole olemassa ulkoisessa maailmassa. Se tosiasia, että unissa koemme, näemme ja tunnemme tapahtumia, joilla ei ole fysikaalista vastinetta "ulkoisessa maailmassa", paljastaa hyvin selkeästi, että "ulkoinen maailma" ehdottomasti koostuu pelkistä havainnoista.

Materialistiseen filosofiaan uskovat ja erityisesti marxistit ovat raivoissaan, kun heille kertoo tämän todellisuuden, aineen olemuksen. He lainaavat esimerkkejä Marxin, Engelsin ja Leninin pinnallisesta päättelystä ja esittävät tunnepohjaisia julistuksia.

Näiden ihmisten täytyy kuitenkin ajatella, että he voivat myös tehdä nämä julistukset unissaan. Unissaan he voivat myös kirjoittaa "Pääoman", osallistua kokouksiin, vastustaa poliisia, saada iskun päähän, ja lisäksi tuntea kipua haavoissaan. Kun heiltä kysytään unessa, he ajattelevat, että heidän unessa kokemansa koostuu myös "absoluuttisesta aineesta", aivan kuten he olettavat heidän valveilla näkemiensä asioiden olevan "absoluuttista ainetta". Mutta niin unessa kuin päivittäisessä elämässä kaikki heidän näkemänsä, kokemansa ja tuntemansa koostuu vain havainnoista.

Esimerkki hermojen yhdistämisestä vastineeseen

Pohditaan vielä Politzerin bussionnettomuusesimerkkiä. Tässä onnettomuudessa, jos loukkaantuneen henkilön viidestä aistista aivoihin kulkevat hermot yhdistettäisiin vastaavalla yhteydellä toisen henkilön, esimerkiksi Politzerin aivoihin bussin törmäyshetkellä, bussi törmäisi myös sillä hetkellä kotona istuvaan Politzeriin. Paremmin sanoen, Politzer kokisi kaikki onnettomuuteen joutuneen ihmisen kokemat tunteet, samoin kuin samaa laulua kuunnellaan kahdesta samaan kasettisoittimeen kytketystä kaiuttimesta. Politzer tuntee, näkee ja kokee bussin jarrutusäänen, bussin kosketuksen kehollaan, katkenneen käden kuvan ja verenvuodon, murtumakivun, kuvat saapumisesta leikkaussaliin, kipsimuotin kovuuden ja käsivarren voimattomuuden.

Jokainen toinen tämän ihmisen hermoihin vastaavasti yhdistetty henkilö kokisi onnettomuuden aivan samoin kuin Politzer. Jos onnettomuuteen joutunut ihminen vajoaisi koomaan, he kaikki vajoaisivat koomaan. Lisäksi jos kaikki auto-onnettomuuteen liittyvät havainnot tallennettaisiin laitteella ja siirrettäisi ihmiseen, bussi törmäisi häneen monta kertaa.

Mikä näihin ihmisiin törmänneistä busseista siis on todellinen? Materialistisella filosofialla ei ole johdonmukaista vastausta tähän kysymykseen. Oikea vastaus on, että kaikki nämä ihmiset kokevat auto-onnettomuuden kaikissa yksityiskohdissaan oman mielensä sisällä.

Sama periaate soveltuu kakku- ja kiviesimerkkeihin. Jos hermot Engelsin aistielimistä, kun hän tunsi kylläisyyttä kakusta vatsassaan syötyään kakun, olisi yhdistetty vastaavasti toisen henkilön aivoihin, myös tämä henkilö olisi tuntenut kylläisyyttä Engelsin syötyä kakun ja ollessa kylläinen. Jos Johnsonin hermot, kun hän tunsi kipua jalassaan potkaistuaan kiveä, olisi yhdistetty vastaavasti toiseen henkilöön, tämä henkilö olisi tuntenut saman kivun.

Mikä kakku ja mikä kivi siis oli todellinen? Materialistinen filosofia epäonnistuu jälleen johdonmukaisen vastauksen antamisessa tähän kysymykseen. Oikea ja johdonmukainen vastaus on tämä: sekä Engels että toinen henkilö ovat syöneet kakun mielessään ja ovat kylläisiä; sekä Johnson että toinen henkilö ovat täysin kokeneet mielessään kiveen osumisen hetken.

Tehdään muutos Politzerista annettuun esimerkkiin. Yhdistetään bussin yliajaman ihmisen hermot Politzerin aivoihin ja kotona istuvan Politzerin hermot yliajetun miehen aivoihin. Tässä tapauksessa Politzer ajattelee bussin osuneen häneen, vaikka hän istuu kotonaan, ja bussin todella yliajama ihminen ei koskaan tunne onnettomuuden vaikutusta vaan ajattelee istuvansa Politzerin talossa. Samaa logiikkaa voi soveltaa kakku- ja kiviesimerkkeihin.

Kuten nähdään, ihminen ei voi ylittää aistejaan ja vapautua niistä. Tässä mielessä ihmisen sielun voi altistaa kaikenlaisille representaatioille, vaikka sillä ei ole fysikaalista kehoa, aineellista olemassaoloa eikä aineellista painoa. Ihmiselle ei ole mahdollista oivaltaa tätä, koska hän olettaa näiden kolmiulotteisten kuvien olevan todellisia ja on ehdottoman varma niiden olemassaolosta sen vuoksi, että jokainen on riippuvainen aistielinten aiheuttamista havainnoista.

Kuuluisa brittiläinen filosofi David Hume ilmaisee ajatuksensa tästä tosiasiasta:

Suoraan sanoen, kun luen itseni siihen mitä kutsun itseksi, törmään aina tiettyyn havaintoon, joka liittyy kuumaan tai kylmään, valoon tai varjoon, rakkauteen tai vihaan, makeaan tai suolaiseen tai johonkin muuhun käsitteeseen. Ilman havainnon olemassaoloa en voi koskaan vangita itseäni tiettynä hetkenä, enkä pysty havainnoimaan mitään muuta kuin havaintoa. 209

Havaintojen muodostuminen aivoissa ei ole filosofiaa vaan luonnontieteellinen tosiasia

Materialistit väittävät tässä sanomaamme filosofiseksi näkemykseksi. Väite siitä, että "ulkoiseksi maailmaksi" kutsumamme on havaintojen kokoelma, ei ole filosofinen kysymys vaan puhdas luonnontieteellinen tosiasia. Lääketieteellisissä tiedekunnissa opetetaan yksityiskohtaisesti, miten kuvat ja tunteet muodostuvat aivoissa. Nämä 1900-luvun luonnontieteen ja erityisesti fysiikan todistamat tosiasiat näyttävät selvästi, että aineella ei ole absoluuttista todellisuutta ja että jokainen tavallaan katsoo "kuvaruutua aivoissaan".

Jokaisen luonnontieteeseen uskovan, olkoon hän sitten ateisti, buddhalainen tai minkä tahansa muun näkemyksen kannattaja, on hyväksyttävä tämä tosiasia. Materialisti voi kieltää Jumalan olemassaolon, mutta hän ei voi kieltää tätä tieteellistä todellisuutta.

Karl Marxin, Friedrich Engelsin, Georges Politzerin ja muiden kyvyttömyys käsittää niin yksinkertaista ja ilmeistä tosiasiaa on hätkähdyttävä, vaikka heidän aikansa mahdollisuuksien ja luonnontieteellisen ymmärryksen taso oli riittämätön. Meidän aikanamme tiede ja teknologia ovat pitkälle edistyneitä, ja viimeaikaiset löydöt tekevät tämän tosiasian käsittämisen helpommaksi. Materialistit on toisaalta vallannut pelko tämän tosiasian osittaisestakin ymmärtämisestä ja oivalluksesta, että se hajottaa lopullisesti heidän filosofiansa.

Materialistien suuri pelko

Kului jonkin aikaa niin, että Turkin materialistisilta piireiltä ei tullut vastaiskua tässä kirjassa esitettyä asiaa kohtaan - sitä, että aine on vain havaintoa. Tämä antoi meille vaikutelman, että asiaa ei ollut esitetty tarpeeksi selkeästi ja että tarvittiin lisäselityksiä. Ennen pitkää kuitenkin paljastui, että materialistit tunsivat olonsa epämukavaksi tämän asian suosion vuoksi ja ennen kaikkea tunsivat suurta pelkoa asian takia.

Nyt jonkin aikaa materialistit ovat äänekkäästi lausuneet pelkonsa ja paniikkinsa julkaisuissaan, konferensseissaan ja paneelikeskusteluissaan. Heidän kiihtynyt ja toivoton diskurssinsa merkitsee, että he kärsivät vakavasta älyllisestä kriisistä. Heidän filosofiansa niin sanotun perustan, evoluutioteorian romahdus oli jo ollut heille suuri järkytys. Nyt he alkavat oivaltaa olevansa menettämässä itse aineen, joka on ollut heille darwinismia suurempi kantava voima, ja kokevat vielä suuremman järkytyksen. He julistavat, että tämä asia on heille "suurin uhka" ja että se täydellisesti "hajottaa kulttuurisen rakennelman".

Yksi avoimimmin materialististen piirien tunteman huolen ja paniikin ilmaisseista on Renan Pekunlu, yliopistomies ja materialismin puolustamisen tehtäväkseen ottaneen aikakauslehden Bilim ve Utopya (Tiede ja utopia) kirjoittaja. Sekä artikkeleissaan Bilim ve Utopya -lehdessä että paneelikeskusteluissa hän esitteli kirjan Evolution Deceit (Evoluution petos) materialismin tärkeimpänä uhkana. Juuri kirjan tämä luku häiritsi Pekunlua enemmän kuin darwinismin kumoavat luvut. Lukijoilleen ja yleisölleen (kouralliselle) hän antoi tämän viestin: "Älkää antako idealismin indoktrinaation temmata teitä mukaansa vaan säilyttäkää usko materialismiin." Hän viittasi Vladimir Leniniin, Venäjän verisen vallankumouksen johtajaan. Neuvoen kaikkia lukemaan Leninin sata vuotta vanhan teoksen "Materialismi ja keisarikunnan kritiikki" Pekunlu vain toisti Leninin neuvoja sanoen: "Älkää ajatelko tätä asiaa, tai menetätte tuntuman materialismiin ja uskonto eksyttää teidät. Mainittuun lehteen kirjoittamassaan artikkelissa hän lainasi seuraavia Leninin sanoja:

Kun kerrankin kiellätte objektiivisen todellisuuden, joka annetaan meille tuntemuksina, olette jo menettäneet kaikki aseet fideismia vastaan, sillä olette liukuneet agnostisismiin ja subjektivismiin ja vain juuri sitä fideismi vaatii. Yksi kynsi satimessa, ja lintu on menetetty. Ja machistimme ovat kaikki joutuneet idealismin - laimennetun, hienovaraisen fideismin - ansaan. He joutuivat ansaan sillä hetkellä, jolloin he alkoivat pitää tuntemusta ulkoisen maailman kuvan sijasta erityisenä elementtinä. Se ei ole kenenkään tuntemus, kenenkään mieli, kenenkään henki, kenenkään tahto. 210

Nämä sanat osoittavat nimenomaisesti, että se hälyyttävä tosiasia, jonka Lenin oivalsi ja jonka hän halusi sulkea pois sekä omasta mielestään että "toverien" mielistä, häiritsee myös nykyajan materialisteja samalla tavalla.

Pekunlu ja muut materialistit kärsivät kuitenkin vielä suuremmasta ahdingosta, koska he tietävät, että tämä tosiasia esitetään nyt paljon nimenomaisemmin, selvemmin ja vakuuttavammin kuin sata vuotta aikaisemmin. Ensimmäisen kerran maailmanhistoriassa tämä asia selitetään näin vastaansanomattomalla tavalla.

Yleiskuva on kuitenkin se, että suurella joukolla materialistisia tiedemiehiä on yhä hyvin pinnallinen asenne tätä tosiasiaa vastaan, että "aine on vain harhaa". Tässä luvussa esitetty aihe on yksi tärkeimmistä ja jännittävimmistä, mitä ihmiset kohtaavat elämässään. He eivät ole voineet kohdata aikaisemmin yhtä merkittävää kysymystä. Silti näiden tiedemiesten reaktiot ja tyyli heidän puheissaan ja artikkeleissaan viittaavat hyvin pinnalliseen ymmärrykseen.

Joidenkin materialistien reaktiot tässä käsiteltyyn aiheeseen osoittavat jopa, että heidän sokea sitoutumisensa materialismiin on vaurioittanut jollain tavalla heidän logiikkaansa ja tästä syystä heillä ei ole mitään mahdollisuutta käsittää aihetta. Esimerkiksi Alaattin Senel, myös yliopistomies ja Bilim ve Utopyan kirjoittaja, antaa samanlaisia viestejä kuin Rennan Pekunlu sanomalla: "Unohtakaa darwinismin romahtaminen; todellinen uhkaava aihe on tämä" ja esittää sellaisia vaatimuksia kuin: "Todistakaa siis se, mitä sanotte" tuntien, että hänen omalla filosofiallaan ei ole perustaa. Vielä kiinnostavampaa on, että tämä kirjoittaja on itse kirjoittanut rivejä, jotka paljastavat, että hän ei pysty mitenkään käsittämään tätä uhkana pitämäänsä tosiasiaa.

Turkish materialist writer Rennan Pekunlu says that "the theory of evolution is not so important, the real threat is this subject", because he is aware that this subject nullifies matter, the only concept he has faith in.

Esimerkiksi artikkelissa, jossa Senel käsittelee yksinomaan tätä aihetta, hän myöntää, että ulkoinen maailma havaitaan aivoissa kuvina. Hän kuitenkin jatkaa väittämällä, että kuvat jakautuvat kahtia, niihin, joilla on fysikaalinen vastine, ja niihin, joilla ei ole, ja että ulkoiseen maailmaan liittyvillä kuvilla on fysikaalinen vastine. Tukeakseen väitettään hän antaa "puhelinesimerkin". Yhteenvetona hän kirjoittaa: "En tiedä, onko mieleni kuvilla fysikaalinen vastine vai ei, mutta samanlainen tilanne vallitsee, kun puhun puhelimessa. Kun puhun puhelimessa, en näe henkilöä, jonka kanssa puhun, mutta voin saada vahvistuksen keskustelulle, kun myöhemmin tapaan hänet kasvokkain. 211

Sanoessaan näin kirjoittaja itse asiassa tarkoittaa seuraavaa: "Jos epäilemme havaintojamme, voimme katsoa ainetta itseään ja tarkistaa sen todellisuuden. Tämä on kuitenkin ilmeinen väärinkäsitys, koska meidän on mahdotonta saavuttaa ainetta itseään. Emme voi koskaan päästä ulos aivoistamme ja tietää mitä on "ulkopuolella". Puhelimessa kanssamme puhunut ihminen voi vahvistaa, että kuuluneella äänellä oli vastine. Tämä vahvistaminen on kuitenkin sekin mielen kokema kuva.

Itse asiassa ihmiset kokevat samanlaisia tapahtumia unissaan. Esimerkiksi Senel voi nähdä myös unissaan, että hän puhuu puhelimessa ja että henkilö, jonka kanssa hän on puhunut, vahvistaa sitten keskustelun. Tai Pekunlu voi unessaan tuntea kohtaavansa vakavan uhan ja neuvoa ihmisiä lukemaan sata vuotta vanhoja Leninin teoksia. Mitä tahansa nämä materialistit tekevät unissaan, he eivät voi koskaan kieltää sitä tosiasiaa, että heidän kokemansa tapahtumat ja ihmiset, joiden kanssa he puhuivat, ovat olleet vain havaintoja.

Keneltä sitten saa vahvistuksen siihen, onko aivoissamme olevilla kuvilla vastineet vai ei? Aivoissamme olevilta varjo-olennoiltako jälleen? Materialistien on epäilyksettä mahdotonta löytää tietolähdettä, joka voisi antaa tietoa mistään aivojen ulkopuolisesta ja vahvistaa sen.

Sen myöntämimen, että kaikki havainnot muodostuvat aivoissa, ja samanaikaisesti sen olettaminen, että tästä voi astua "ulos" ja vahvistaa havainnot todellisen ulkoisen maailman perusteella, paljastavat henkilön havaintokyvyn rajoittuneeksi ja päättelyn vääristyneeksi.

Tässä kerrotun tosiasian voi kuitenkin helposti käsittää henkilö, jolla on normaalin tasoinen ymmärrys- ja päättelykyky. Jokainen ennakkoluuloton ihminen tietäisi, suhteessa kaikkeen mitä on sanottu, että hänelle ei ole mahdollista testata ulkoisen maailman olemassaoloa aisteillaan. Sokea sitoutuminen materialismiin näyttää kuitenkin vääristävän ihmisten päättelykykyä. Tästä syystä nykyajan materialistit ilmentävät vakavia loogisia virheitä päättelyssään, aivan kuten opettajat, jotka yrittivät "todistaa" aineen olemassaolon potkimalla kiviä tai syömällä kakkuja.

On myös todettava, että tämä ei ole hämmästyttävä tilanne, koska kyvyttömyys ymmärtää on epäuskovien yhteinen piirre. Koraanissa Jumala toteaa nimenomaisesti, että he ovat ihmisiä vailla ymmärrystä. (Surat al-Maeda, 58)

Materialistit ovat joutuneet historian suurimpaan ansaan

Turkin materialististen piirien läpi kulkenut paniikiin ilmapiiri, josta olemme tässä maininneet vain muutamia esimerkkejä, osoittaa materialistien edessä olevan ehdottoman tappion, jollaista he eivät ole aikaisemmin historiassa tavanneet. Moderni tiede on todistanut tosiasian, että aine on yksinkertaisesti havaintoa, ja se on esitetty hyvin selkeällä, suoraviivaisella ja painokkaalla tavalla. Materialistit voivat vain katsella koko sen aineellisen maailman romahtamista, johon he ovat sokeasti uskoneet ja nojautuneet.

Kautta ihmiskunnan historian on aina ollut materialistista ajattelua. Hyvin varmoina itsestään ja filosofiastaan, johon he ovat uskoneet, materialistit ovat kapinoineet heidät luonutta Jumalaa vastaan. Heidän muotoilemansa rakennelma väitti, että aineella ei ollut alkua eikä loppua ja että sillä kaikella ei mitenkään voinut olla Luojaa. Samalla kun he kielsivät Jumalan vain röyhkeyttään, he turvautuivat aineeseen, jolla he katsoivat olevan todellinen olemassaolo. He luottivat tähän filosofiaan niin lujasti, että he eivät ajatelleet koskaan olevan mahdollista esittää selitystä, joka todistaisi päinvastaista.

Tämän vuoksi tässä kirjassa esitetyt tosiasiat aineen todellisesta luonteesta hämmästyttivät näitä ihmisiä niin paljon. Tässä kerrottu tuhosi heidän filosofiansa perustan eikä jättänyt tilaa jatkokeskustelulle. Aine, johon he olivat perustaneet kaikki ajatuksensa, elämänsä, röyhkeytensä ja kieltämisensä, katosi yhtäkkiä. Kuinka voisi olla materialismia, jos ainetta - materiaa - ei ole olemassa?

Yksi Jumalan ominaisuuksista on hänen juonimisensa epäuskoisia vastaan. Tämä on todettu säkeessä: "He juonivat ja suunnittelevat, ja myös Jumala suunnittelee. Mutta suunnittelijoista paras on Jumala. (Surat al-Anfal, 30)

Jumala sai materialistit ansaan antamalla heidän olettaa aineen olevan olemassa ja siten nöyryyttämällä heidät ennennäkemättömällä tavalla. Materialistit ajattelivat omaisuutensa, asemansa, arvonsa, yhteiskuntansa, koko maailman ja kaiken muun olevan olemassa, ja lisäksi näihin asioihin nojautuessaan he tulivat röyhkeiksi Jumalaa kohtaan. He kapinoivat Jumalaa vastaan kerskailemalla ja lisäsivät epäuskoaan. Tehdessään niin he luottivat täydellisesti aineeseen. Heidän ymmärryksensä on kuitenkin niin vajavainen, että he eivät kykene ajattelemaan Jumalan ympäröivän heitä. Jumala ilmoittaa tilan, johon epäuskoiset päätyvät typeryytensä vuoksi:

Vai aikovatko he juonia (sinua vastaan)? Mutta Jumalaa uhmaavat joutuvat itse juonittelun kohteiksi. (Surat at-Tur, 42)

Tämä on luultavasti historian suurin tappio. Samalla kun materialistit tulivat röyhkeiksi omassa asiassaan, heitä on petkutettu, ja he ovat kärsineet vakavan tappion Jumalaa vastaan käymässään sodassa esittäessään jotain hirmuista häntä vastaan. Säkeet "Siten me olemme asettaneet joka kaupunkiin johtajia, häijyjä miehiä, ja he juonivat (kätkeytyen) siellä, mutta he juonivat vain omia sielujaan vastaan, eivätkä he havaitse sitä" ilmaisevat, miten tietämättömiä nämä Luojaansa vastaan kapinoivat ovat ja miten heidän lopulta käy. (Surat al-Anaam, 123) Toisessa säkeessä sama asia esitetään näin:

Mielellään he pettäisivät Jumalaa ja uskovia, mutta he pettävät vain itseään eivätkä oivalla (sitä)! (Surat al-Baqara, 9)

Kun epäuskoiset yrittävät juonia, he eivät oivalla hyvin tärkeää asiaa, kuten korostetaan säkeen sanoissa: " mutta he pettävät vain itseään eivätkä oivalla (sitä)!" Tämä on se tosiasia, että kaikki heidän kokemansa on vain heidän havaittavikseen muotoiltuja kuvia ja että kaikki heidän laatimansa juonet ovat yksinkertaisesti heidän aivoissaan muodostuneita kuvia kuten kaikki muutkin heidän suorittamansa teot. Heidän mielettömyytensä on saanut heidät unohtamaan, että he ovat yksin Jumalan kanssa ja siten omien vilpillisten suunnitelmiensa ansassa.

Aivan kuten menneisyydessä eläneet epäuskoiset myös nykyiset epäuskoiset kohtaavat todellisuuden, joka murskaa heidän vilpilliset suunnitelmansa perustuksia myöten. Säkeessä "…voimaton todellakin on Saatanan viekkaus" (Surat an-Nisa 76) Jumala on todennut, että nämä juonet on tuomittu päättymään epäonnistumiseen jo sinä päivänä, kun ne on haudottu, ja hän on antanut hyviä uutisia uskoville säkeessä: "…heidän viekkautensa ei aiheuta vähäisintäkään harmia teille." (Surat Aal-E-Imran 120)

Toisessa säkeessä Jumala toteaa: "Mutta epäuskoisten, heidän tekonsa ovat kuin hiekkaerämaan kangastukset, joita janoon nääntyvä ihminen luulee vedeksi - kunnes tullessaan niiden luo, hän näkee, etteivät ne ole mitään." (Surat an-Noor, 39) Myös materialismista tulee kapinallisille kangastus, aivan kuten säkeessä todetaan; kun he turvautuvat siihen, he huomaavat sen olevan vain harhaa. Jumala on pettänyt heitä sellaisella kangastuksella ja viekoitellut heidät havaitsemaan koko tämän kuvien kokoelman todellisena. Kaikkia niitä "huomattavia" ihmisiä, professoreja, tähtitieteilijöitä, biologeja, fyysikoita ja kaikkia muita, riippumatta heidän arvostaan ja asemastaan, yksinkertaisesti petetään kuin lapsia ja nöyryytetään, koska pitivät ainetta jumalanaan. Olettaen kuvien kokoelman absoluuttiseksi, he perustivat filosofiansa ja ideologiansa siihen, osallistuivat vakaviin keskusteluihin, ja omaksuivat niin sanotun "älyllisen" keskustelutavan. He pitivät itseään kyllin viisaina esittämään väitteitä maailmankaikkeuden totuudesta ja jopa väittelemään Jumalasta rajoitetun älynsä varassa. Jumala selittää heidän tilanteensa seuraavassa säkeessä:

"(Epäuskoiset) juonivat ja suunnittelevat, ja myös Jumala suunnittelee. Mutta suunnittelijoista paras on Jumala. (Surat Aal-E-Imran, 54)

Voi olla mahdollista paeta joitain juonia. Tämä Jumalan suunnitelma epäuskoisia vastaan on kuitenkin niin vankka, että ei ole mitään keinoa paeta sitä. Riippumatta siitä, mitä he tekevät tai kehen he vetoavat, he eivät voi koskaan löytää muuta auttajaa kuin Jumalan. Kuten Jumala antaa tiedoksi Koraanissa: "He eivät löydä itselleen muuta tukijaa tai auttajaa kuin Jumala." (Surat an-Nisa, 173)

Materialistit eivät koskaan odottaneet joutuvansa sellaiseen ansaan. Kun heillä oli käytettävissään kaikki 1900-luvun keinot, he ajattelivat voivansa peräänantamattomasti kasvaa kieltämisessään ja vetää ihmisiä epäuskoon. Tämä epäuskoisten kestävä ajattelutapa ja heidän loppunsa kuvaillaan Koraanissa seuraavasti:

He juonivat ja suunnittelivat, mutta myös me suunnittelimme, jopa kun he eivät havainneet sitä. Nähkää siis, mikä oli juonen loppu - tämä, että me tuhosimme heidät ja heidän kansansa, kaikki (heistä)! (Surat an-Naml, 50-51)

Tämä on toisessa merkityksessä, mitä säkeissä mainittu tosiasia tulee tarkoittamaan: Materialistit saadaan oivaltamaan, että kaikki heidän omistamansa on harhaa ja siten kaikki heidän omistamansa on tuhottu. Kun he näkevät omaisuutensa, tehtaidensa, kultansa, dollareidensa, lastensa, puolisoidensa, ystäviensä, arvonsa ja asemiensa, jopa oman kehonsa, joiden kaikkien he ajattelivat olevan olemassa, liukuvan pois heidän käsistään, heidät on Surat an-Naml:n säkeen 51 sanoin "tuhottu". Tässä vaiheessa he eivät ole enää ainetta vaan sieluja.

Totuuden oivaltaminen on epäilemättä pahin mahdollinen asia materialisteille. Se tosiasia, että kaikki heidän omistamansa on vain harhaa, merkitsee heidän omien sanojensa mukaan käytännössä samaa kuin "kuolema ennen kuolemista" tässä maailmassa.

Tämä tosiasia jättää heidät kaikki yksin Jumalan kanssa. Säkeessä "Jätä minut yksin (käsittelemään) (luotua), jonka olen luonut (paljaaksi ja) yksinäiseksi." Jumala on kiinnittänyt huomiomme siihen, että jokainen ihmisolento on itse asiassa yksin Jumalan läsnä ollessa. (Surat Al- Muddaththir, 11) Tämä merkittävä tosiasia toistetaan monissa säkeissä:

Katso! Tulet luoksemme paljaana ja yksin, niin kuin loimme sinut alussa; olet jättänyt taaksesi kaiken (suopeuden) minkä lahjoitimme sinulle. (Surat al-Anaam, 94)

Ja jokainen heistä tulee hänen luokseen ylösnousemuksen päivänä yksin. (Surat Maryam, 95)

Tämä on toisessa merkityksessä, mitä säkeissä mainittu tosiasia tulee tarkoittamaan: Ainetta jumalanaan pitävät ovat tulleet Jumalasta ja palaavat häneen. He ovat alistaneet tahtonsa Jumalalle haluten tai haluamattaan. Nyt he odottavat tuomiopäivää, jolloin jokainen heistä kutsutaan tilille - riippumatta siitä, miten haluttomia he ovat ymmärtämään tätä.

Johtopäätös

Tähän mennessä selitetty asia on yksi suurimmista totuuksista, jotka sinulle koskaan elämäsi aikana kerrotaan. Tämä aihe, joka todistaa koko aineellisen maailman olevan todellisuudessa "varjo-olevaista", on avain Jumalan olemassaolon ja luomistyön ymmärtämiseen ja sen ymmärtämiseen, että Jumala on ainoa absoluuttisesti oleva.

Tämän aiheen ymmärtävä ihminen oivaltaa, että maailma ei ole sellainen paikka, kuin useimmat ihmiset olettavat. Maailma ei ole todella olemassa oleva absoluuttinen paikka, niin kuin päämäärättömästi katuja pitkin kulkevat, kapakoissa tappeluihin joutuvat, ylellisissä kahviloissa näyttäytyvät, omaisuudellaan kerskailevat tai tyhjille päämäärille elämänsä omistavat ihmiset olettavat. Maailma on vain kokoelma havaintoja, harhakuva. Kaikki edellä lainaamamme henkilöt ovat vain varjo-olentoja, jotka katsovat näitä havaintoja mielessään, mutta he eivät ole tietoisia siitä.

Tämä käsite on hyvin tärkeä, sillä se kaivaa maata Jumalan olemassaolon kieltävän materialistisen filosofian alta ja saa sen romahtamaan. Tämä on syy siihen, miksi materialistit kuten Marx, Engels ja Lenin tunsivat paniikkia, raivostuivat ja varoittivat seuraajiaan ajattelemasta tätä käsitettä, kun heille kerrottiin siitä. Itse asiassa sellaiset ihmiset ovat sellaisessa henkisen vajavuuden tilassa, että he eivät kykene edes käsittämään tosiasiaa havaintojen muodostumisesta aivoissa. He olettavat heidän aivoissaan katselemansa maailman olevan ulkoinen maailma, eivätkä he kykene käsittämään ilmeisiä todisteita päinvastaisesta.

Tämä tiedostamisen puute on tulosta niille annetusta viisauden vajavuudesta, jotka eivät usko Jumalaan. Kuten Koraanissa sanotaan, epäuskoisilla "on sydämet, joilla he eivät ymmärrä, silmät, joilla he eivät näe, ja korvat, joilla he eivät kuule. He ovat kuin karjaa - ei, vaan pahemmin harhaanjohdettuja, sillä he eivät välitä varoituksista." (Surat al-Araf, 179)

Tästä vaiheesta eteenpäin voi pohtia käyttäen oman henkilökohtaisen ajattelun voimaa. Tätä varten on keskityttävä, omistettava huomionsa asialle, pohdittava tapaa, jolla näkee kohteet ympärillään ja jolla tuntee niiden kosketuksen. Jos ajattelee tarkkaavaisesti, voi tuntea, että viisas, tällä hetkellä näkevä, kuuleva, koskettava, ajatteleva, tätä kirjaa lukeva olento on vain sielu, joka katselee "aineeksi" kutsuttuja havaintoja kuvaruudulta. Tämän asian käsittäneen henkilön voi katsoa siirtyneen pois ihmiskunnan valtaosaa pettävän aineellisen maailman alueelta ja astuneen todellisen olemassaolon alueelle.

Tämän todellisuuden on ymmärtänyt joukko teistejä ja filosofeja kautta historian. Sellaiset muslimi-intellektuellit kuin Imam Rabbani, Muhyiddin Ibn Arabi ja Mevlana Cami oivalsivat tämän tosiasian Koraanissa annetuista merkeistä ja päättelynsä avulla. Jotkut länsimaiset filosofit kuten George Berkeley ovat käsittäneet saman tosiasian päättelyn kautta. Imam Rabbani kirjoitti teoksessaan Mektubat (Kirjeitä), että koko aineellinen maailmankaikkeus on "harha ja olettamus (havainto)" ja että ainoa absoluuttinen oleva on Jumala:

Jumala… näiden hänen luomiensa asioiden olemus on olemattomuus (ei-mitään)… Hän loi kaiken aistien ja harhojen sfääriin… Maailmankaikkeuden olemassolo on aistien ja harhojen sfäärissä eikä se ole aineellinen… Todellisuudessa ulkopuolella ei ole mitään muuta kuin Lostava Oleva(, joka on Jumala).212

Imam Rabbani totesi nimenomaisesti, että kaikki ihmiselle esitetyt kuvat ovat harhaa ja ettei niillä ole vastinetta "ulkopuolella".

Tämä kuvitteellinen kehä esitetään mielikuvituksessa. Se nähdään siinä määrin kuin se esitetään - kuitenkin mielen silmillä. Ulkopuolella näyttää siltä kuin se nähtäisiin pään silmillä. Näin ei kuitenkaan ole. Sillä ei ole osoitetta eikä jälkeä ulkopuolella. Ei ole mitään olosuhteita nähtävinä. Jopa ihmisen peilistä heijastuvat kasvot ovat tällaiset. Niillä ei ole mitään pysyvyyttä ulkopuolella. Epäilyksettä sekä niiden pysyvyys että kuva ovat mielikuvituksessa. Jumala tietää parhaiten.213

Mevlana Cami totesi saman, Koraanin antamia merkkejä seuraamalla ja älynsä avulla löytämänsä tosiasian: "Mitä tahansa maailmankaikkeudessa onkin, se on aistimuksia ja harhoja. Ne ovat niin kuin joko heijastuksia peilissä tai varjoja."

Tämän asian ymmärtäneiden joukko on kautta historian kuitenkin aina ollut rajoittunut. Suuret oppineet kuten Imam Rabbani ovat kirjoittaneet, että olisi saattanut olla hankalaa kertoa tätä tosiasiaa massoille ja että useimmat ihmiset eivät olisi pystyneet käsittämään sitä.

Meidän aikanamme luonnontieteen esittämä todistusaineisto on tehnyt tästä tosiasiasta empiirisen. Ensimmäistä kertaa historiassa se tosiasia, että maailmankaikkeus on varjo-oleva, kuvataan konkreettisesti, selkeästi ja nimenomaisesti.

Tästä syystä 2000-luvusta tulee historiallinen - käännekohta, jolloin ihmiset yleisesti ymmärtävät jumalallisia tosiasioita ja joukkoina löytävät Jumalan, ainoan Absoluuttisen Olevan. 2000-luvulla viskataan historian roskakoriin 1900-luvun materialistiset opit, käsitetään Jumalan olemassaolo ja luomistyö, ymmärretään sellaiset käsitteet kuin avaruudettomuus ja ajattomuus, ja ihmiskunta vapautuu sitä verhonneista vuosisatoja vanhoista verhoista, petoksista ja taikauskoista.

Tätä väistämätöntä tapahtumien kulkua ei voi estää mikään varjo-olento.