LUKU 19

AJAN SUHTEELLISUUS JA KOHTALON TODELLISUUS

Kaikki edellä käsitelty osoittaa, että kolmiulotteista avaruutta ei todellisuudessa ole olemassa ja että se on ennakkoluuloa, täysin havaintojen inspiroima käsite, joten todellisuudessa ihmiset elävät koko elämänsä "avaruudettomuudessa", "tilattomuudessa". Päinvastaisen väittäminen olisi pitäytymistä taikauskoisessa käsityksessä, joka eroaa järjestä ja tieteellisestä totuudesta, sillä ei ole päteviä todisteita kolmiulotteisen aineellisen todellisuuden olemassaolosta.

Tämä tosiasia kumoaa evoluutioteorian pohjana olevan materialistisen filosofian tärkeimmän väitteen. Tämän oletuksen mukaan aine on absoluuttista ja ikuista. Toinen olettamus, johon materialistinen filosofia nojautuu, on ajan absoluuttisuus ja ikuisuus. Tämä olettamus on yhtä taikauskoinen kuin ensimmäinenkin.

Ajan havaitseminen

Ajaksi kutsumamme havainto on itse asiassa keino verrata yhtä hetkeä toiseen. Tämän voi selittää esimerkillä. Esimerkiksi esinettä taputtaessaan ihminen kuulee erityisen äänen. Kun hän taputtaa samaa esinettä viisi minuuttia myöhemmin, hän kuulee toisen äänen. Hän havaitsee välin ensimmäisen ja toisen äänen välillä ja tätä väliä hän kutsuu ajaksi. Hänen kuullessaan toisen äänen hänen kuulemansa ensimmäinen ääni on kuitenkin enää vain mielikuvitusta hänen mielessään. Se on vain kappale tietoa hänen muistissaan. Ihminen muodostaa havainnon "aika" vertaamalla muistissaan olevaa hetkeen, jossa hän elää. Jos tätä vertailua ei tehdä, ei ole myöskään ajan havaintoa.

Vastaavasti ihminen tekee vertailun, kun hän näkee jonkun tulevan ovesta huoneeseen ja istuutuvan nojatuoliin huoneen keskellä. Siihen mennessä, kun tämä henkilö istuutuu tuoliin, kuvat jotka liittyvät niihin hetkiin, jolloin hän avaa oven, astuu huoneeseen ja kävelee kohti tuolia, ovat kasautuneet tiedoksi aivoihin. Ajan havaitseminen tapahtuu, kun ihminen vertaa tuolissa istuvaa henkilöä ja aivoissaan olevia tiedon kappaleita.

Aika siis tulee olevaksi tuloksena joidenkin aivoihin varastoitujen harhojen vertailusta. Jos ihmisellä ei olisi muistia, hänen aivonsa eivät tekisi tällaisia tulkintoja ja siten ajan havaintoa ei olisi koskaan muodostettu. Ihminen määrittelee itsensä 30 vuotta vanhaksi vain, koska hän on kasannut mieleensä noihin 30 vuoteen liittyvää tietoa. Jos hänen muistiaan ei olisi, hän ei ajattelisi sellaisen edeltävän ajanjakson olemassaoloa ja hän kokisi vain yksittäisen hetken, jossa hän elää.

Ajattomuuden tieteellinen selitys

Aihetta voidaan yrittää selventää lainaamalla eri tiedemiesten ja oppineiden selityksiä. Kuuluisa intellektuelli ja nobelisti, geneetikko François Jacob toteaa teoksessaan Le Jeu des Possibles (Mahdollisuuksien leikki) ajan virtaamisesta taaksepäin:

Time is a concept entirely contingent on the perceiver. While a certain time period seems long for one person, it may seem short for another. In order to understand which one is right, we need sources such as clocks and calendars. It is impossible to make correct judgments about time without them.

Filmien pyörittäminen taaksepäin tekee meille mahdolliseksi kuvitella maailman, jossa aika virtaa taaksepäin. Maailman, jossa maito erottuu kahvista ja hyppää kupista päästäkseen maitokannuun. Maailman, jossa valonsäteet lähetetään seinistä ja ne kokoontuvat ansaan (painovoimakeskukseen), sen sijaan, että ne tulvisivat ulos valolähteestä. Maailman, jossa kivi tulee miehen kämmenelle tuloksena hämmästyttävästä lukemattomien vesipisaroiden välisestä yhteistyöstä, jolla ne saavat sen hyppäämään ylös vedestä. Kuitenkin sellaisessa maailmassa, jossa ajalla olisi tällaisia päinvastaisia ominaisuuksia, aivojemme prosessit ja tapa, jolla muisti kerää tietoja, toimisivat vastaavasti takaperin. Sama koskee menneisyyttä ja tulevaisuutta, ja maailma ilmenisi meille aivan samanlaisena kuin nyt.214

Koska aivomme ovat tottuneet tiettyihin tapahtumasarjoihin, maailma ei toimi edellä kuvatulla tavalla, ja me oletamme ajan virtaavan aina eteenpäin. Tämä on kuitenkin aivojen saavuttama päätös ja siten täysin suhteellinen. Todellisuudessa emme voi koskaan tietää, miten aika virtaa, tai edes sitä, virtaako se vai ei. Tämä on osoitus siitä tosiasiasta, että aika ei ole absoluuttinen tosiasia vaan vain jonkinlainen havainto.

Ajan suhteellisuus on myös 1900-luvun tärkeimmän fyysikon, Albert Einsteinin vahvistama tosiasia. Lincoln Barnett kirjoittaa teoksessaan The Universe and Dr. Einstein (Maailmankaikkeus ja tohtori Einstein):

Yhdessä absoluuttisen tilan kanssa Einstein hylkäsi absoluuttisen ajan käsitteen - vakaan, muuttumattoman, heltymättömän universaalin aikavirran, joka virtaisi äärettömästä menneisyydestä äärettömään tulevaisuuteen. Suuri osa suhteellisuusteoriaa ympäröineestä hämäryydestä on johtunut ihmisen haluttomuudesta tunnistaa, että ajan taju, samoin kuin värin taju, on havaitsemisen muoto. Aivan kuten tila on yksinkertaisesti aineellisten kohteiden mahdollinen järjestys, aika on yksinkertaisesti tapahtumien mahdollinen järjestys. Ajan subjektiivisuus on parhaiten selitettävissä Einsteinin omin sanoin. "Yksilön kokemukset", hän sanoo, "ilmenevät meille järjestyneinä tapahtumasarjaksi; tässä sarjassa yksittäiset muistamamme tapahtumat ilmenevät järjestyneinä kriteerien "aikaisemmin" ja "myöhemmin" mukaan. Siksi on olemassa - yksilölle - minä-aika, subjektiivinen aika. Tämä sinänsä ei ole mitattavissa. Minä voin tosin liittää numeroita tapahtumiin sillä tavalla, että myöhempiin tapahtumiin liittyy suurempi numero kuin aikaisempiin.215

Einstein itse huomautti, kuten Barnett lainaa kirjassaan: "tila ja aika ovat intuition muotoja, joita ei voi erottaa tietoisuudesta paremmin kuin värin, muodon ja koon käsitteitämme." Yleisen suhteellisuusteorian mukaan "ajalla ei ole itsenäistä olemassaoloa sen tapahtumien järjestyksen ulkopuolella, jota käytämme sen mittaamiseen." 216

Koska aika koostuu havainnosta, se riippuu täysin havainnoitsijasta ja on siten suhteellinen.

Nopeus, jolla aika virtaa, vaihtelee sen mukaan, mitä viittauskohtia käytämme sen mittaamiseen, sillä ihmiskehossa ei ole luonnollista kelloa osoittamassa täsmällisesti, miten nopeasti aika kuluu. Kuten Lincoln Barnett kirjoitti: "aivan kuten ei ole sellaista asiaa kuin väri ilman sen erottavaa silmää, samoin hetki, tunti tai päivä ei ole mitään ilman tapahtumia, jotka merkitsevät sen."217

Ajan suhteellisuus koetaan paljaana unissa. Vaikka unessa näkemämme näyttää kestävän tunteja, se kestää todellisuudessa vain muutamia minuutteja, tai vain muutamia sekunteja.

Asian selventämiseksi edelleen voidaan ajatella esimerkkiä. Oletetaan, että meidät sijoitetaan huoneeseen, jossa on vain yksi erikoissuunniteltu ikkuna, ja meitä pidetään siellä tietty ajanjakso. Huoneessa voi olla kello, josta näemme kuluneen ajan määrän. Olkoon samalla niin, että huoneen ikkunasta näemme auringon laskevan ja nousevan tietyin väliajoin. Muutama päivä myöhemmin vastauksemme kysymykseen, kuinka paljon aikaa olemme viettäneet huoneessa, perustuisi sekä aika ajoin kelloa katsomalla keräämäämme tietoon että laskelmiin, jotka olemme tehneet sen mukaan, kuinka monta kertaa aurinko on laskenut ja noussut. Esimerkiksi arvioimme viettäneemme huoneessa kolme päivää. Jos kuitenkin meidät huoneeseen sulkenut henkilö sanoisi meidän viettäneen huoneessa vain kaksi päivää ja ikkunasta näkemämme auringon olleen keinotekoisesti simulaatiokoneella tuotettu sekä että huoneen kello oli asennettu käymään tavallista nopeammin, silloin tekemillämme laskelmilla ei olisi mitään merkitystä.

Tämä esimerkki vahvistaa, että meillä ajan kulun tahdista oleva tieto perustuu suhteellisiin lähteisiin. Ajan suhteellisuus on myös tieteellisillä menetelmillä todistettu tieteellinen tosiasia. Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian mukaan ajan nopeus muuttuu sen mukaan, mikä on esineen nopeus ja sen etäisyys painovoimakeskuksesta. Kun nopeus kasvaa, aika lyhenee, tiivistyy, ja hidastuu niin, että se lähestyy "pysähtymisen" tilaa.

Tämä voidaan selittää Einsteinin itse antaman esimerkin avulla. Kuvitellaan kaksoset, joista toinen jää maahan toisen matkustaessa avaruudessa lähes valon nopeudella. Kun avaruudessa matkustanut tulee takaisin, hän näkee veljensä tulleen paljon vanhemmaksi kuin hän itse. Syynä on ajan virtaaminen paljon hitaammin ihmiselle, joka liikkuu lähes valon nopeudella. Jos samaa esimerkkiä sovellettaisiin avaruudessa matkustavaan isään ja hänen maassa olevaan poikaansa, jotka olisivat 27- ja kolmivuotiaat isän matkan alkaessa, isän palatessa 30 (maan) vuoden kuluttua, poika olisi 33-vuotias ja isä vain 30-vuotias.218

On huomautettava, että tätä ajan suhteellisuutta ei aiheuta kellojen käymisen hidastuminen tai nopeutuminen tai mekaanisen vieterin hidastuminen tai nopeutuminen. Se on lähinnä seurausta eriytyneistä toimintajaksoista koko aineellisessa järjestelmässä, joka on niin syvällä kuin atomia pienemmissä osasissa. Toisin sanoen ajan lyheneminen ei ole sen kokevalle ihmiselle niin kuin toimimista hidastetussa filmissä. Tilanteessa, jossa aika lyhenee, henkilön sydämenlyönnit, solujen uusiutuminen, aivotoiminnat ja kaikki muu toimii hitaammin kuin hitaasti toimivalla ihmisellä maassa. Henkilö jatkaa jokapäiväistä elämäänsä eikä huomaa ajan lyhenemistä lainkaan. Lyheneminen ei tosiaankaan tule edes ilmeiseksi, ennen kuin tehdään vertailu.

Suhteellisuus Koraanissa

Nykyajan tieteen löydöt johtavat päätelmään, että aika ei ole absoluuttinen tosiasia, kuten materialistit olettavat, vaan vain suhteellinen havainto. Vielä mielenkiintoisempaa on, että tämä tieteen vasta 1900-luvulla paljastama tosiasia ilmoitettiin ihmiskunnalle Koraanissa 1400 vuotta sitten. Koraanissa on useita viittauksia ajan suhteellisuuteen.

Useissa Koraanin säkeissä voi nähdä nyt tieteellisesti todistetun tosiasian, että aika on tapahtumista, paikoista ja olosuhteista riippuva psykologinen havainto. Esimerkiksi ihmisen koko elinikä on hyvin lyhyt aika, kuten Koraanissa annetaan tiedoksi:

Päivänä, jona Hän kutsuu sinua ja vastaat (Hänen kutsuunsa) ylistyksellä ja tottelevaisuudella (ylistyksen ja tottelevaisuuden sanoilla) ja sinä ajattelet viipyneesi (tässä maailmassa) vain lyhyen hetken! (Surat al-Isra, 52)

Ja päivänä, jona Hän kokoaa heidät yhteen, (heistä vaikuttaa siltä) kuin he eivät olisi viipyneet (maailmassa) pitempää kuin yhden tunnin päivästä, he tunnistavat toisensa. (Surah Yunus, 45)

Joissain säkeissä osoitetaan, että ihmiset havaitsevat ajan eri tavoin ja että joskus ihmiset voivat havaita hyvin lyhyen hetken pitkänä aikana. Seuraava ihmisten heidän tuomitsemisensa aikana käymä keskustelu on hyvä esimerkki tästä:

Hän sanoo: "Kuinka monta vuotta elitte maan päällä?" He sanovat: "Me elimme päivän tai osan päivää. Mutta kysy niiltä, jotka pitävät lukua." Hän sanoo: "Te viivyitte vain vähän aikaa - jospa vain olisitte tienneet." (Surat al-Mumenoon, 112 - 114)

Joissain toisissa säkeissä todetaan, että aika voi virrata eri tahtia eri paikoissa.

Silti he pyytävät sinua jouduttamaan Rangaistusta! Mutta Jumala ei petä lupaustaan. Totisesti päivä teidän Herranne silmissä on tuhat vuotta teidän laskujenne mukaan. (Surat al-Hajj, 47)

Enkelit ja henki nousevat hänen luokseen päivässä, jonka mitta on (kuin) 50 000 vuotta. (Surat al-Maarij, 4)

Nämä säkeet ovat selviä ilmaisuja ajan suhteellisuudesta. Se tosiasia, että tämä 1900-luvun tieteen vasta äskettäin ymmärtämä tulos viestittiin ihmisille Koraanissa 1400 vuotta sitten, on osoitus siitä, että Koraanin on paljastanut ihmisille Jumala, joka sulkee sisäänsä kaiken ajan ja tilan.

Kerronta monissa muissa Koraanin säkeissä paljastaa ajan havainnoksi. Tämä on erityisen ilmeistä tarinoissa. Esimerkiksi Jumala piti Luolan Seuruetta, Koraanissa mainittua uskovien ryhmää, syvässä unessa yli kolmen vuosisadan ajan. Kun nämä ihmiset heräsivät, he ajattelivat olleensa siinä tilassa vain lyhyen ajan eivätkä pystyneet ymmärtämään, kuinka kauan he olivat nukkuneet:

Sitten he vetivät (hunnun) korviensa yli joiksikin vuosiksi, luolassa (niin että he eivät voineet kuulla). Sitten me herätimme heidät emmekä saattaisi tietää, kumpi osapuoli laskisi parhaiten ajan, jonka he olivat viipyneet. (Surat al-Kahf, 11-12)

Kun heidän tilansa oli sellainen, me herätimme heidät (unesta), jotta he voisivat kysyä toisiltaan. Yksi heistä kysyi: "Kuinka kauan olet ollut (täällä)?" He sanoivat: "Olemme olleet (ehkä) päivän, tai osan päivää." (Ajan mittaan) he (kaikki) sanoivat: "Jumala (yksin) tietää parhaiten, kuinka kauan olette olleet täällä." (Surat al-Kahf, 19)

Myös seuraavassa säkeessä kerrottu tilanne on todiste siitä, että aika on tosiasiassa psykologinen havainto.

Tai (ottakaa) sen hahmo, joka kulkee kokonaan raunioituneen pienen kylän läpi. Hän sanoo: "Voi! Kuinka Jumala saa sen (koskaan) elämään (tämän) kuoleman jälkeen?" Mutta Jumala sai hänet kuolemaan sadaksi vuodeksi ja sitten herätti hänet (taas). Hän sanoi: "Kuinka pitkään siis viivyit?" Hän sanoi: "(Ehkä) päivän tai osan päivää." Hän sanoi: "Ei, sinä viivyit sata vuotta. Mutta katso ruokaasi ja juomaasi: ne eivät osoita iän merkkejä. Ja katso aasiasi. Ja että me saatamme tehdä sinusta merkin ihmisille. Katso edelleen luita - miten me panemme ne yhteen ja puemme ne lihaan." Kun tämä näytettiin selvästi hänelle, hän sanoi: "Tiedän, että Jumalalla on valta kaikkeen." (Surat al-Baqara, 259)

Edeltävä säe korostaa selvästi, että ajan luonut Jumala ei ole sen sitoma. Ihminen sen sijaan on Jumalan säätämän ajan sitoma. Kuten säkeessä ihminen ei ole kykenevä edes tietämään, kuinka kauan hän on ollut unessa. Tällaisessa tilanteessa ajan väittäminen absoluuttiseksi (kuten materialistit tekivät vääristyneessä ajattelutavassaan) olisi hyvin järjetöntä.

Kohtalo

Ajan relatiivisuus selkiyttää hyvin tärkeän asian. Suhteellisuus on niin vaihtelevaa, että meistä biljoonalta vuodelta vaikuttava ajanjakso voi kestää toisessa ulottuvuudessa vain sekunnin. Lisäksi valtava ajanjakso maailman alusta sen loppuun saattaa toisessa ulottuvuudessa olla sekuntiakin lyhyempi.

Tämä on kohtalon käsitteen syvin olemus - käsitteen, jota useimmat ihmiset eivät ymmärrä kovin hyvin, eivät varsinkaan materialistit, jotka kieltävät kohtalon kokonaan. Kohtalo on Jumalan täydellinen tieto kaikista menneistä ja tulevista tapahtumista. Ihmisten enemmistö kyseenalaistaa Jumalan kyvyn jo tietää tapahtumat, joita ei ole vielä edes koettu, ja tämä saa heidät epäonnistumaan kohtalon aitouden ymmärtämisessä. "Vielä kokemattomat" tapahtumat ovat kuitenkin vielä kokematta vain meiltä. Jumalaa ei sido aika eikä paikka, koska Hän on itse luonut ne. Tästä syystä menneisyys, tulevaisuus ja nykyisyys ovat kaikki Jumalalle sama asia; Hänelle kaikki on jo tapahtunut ja päättynyt.

Teoksessaan The Universe and Dr. Einstein (Maailmankaikkeus ja tohtoeri Einstein) Lincoln Barnett selittää, miten yleinen suhteellisuusteoria johtaa tähän tosiasiaan. Barnettin mukaan maailmankaikkeuden "sen koko majesteettisuudessa voi sisällyttää itseensä vain kosminen äly." 219 Barnettin "kosmiseksi älyksi" kutsuma tahto on koko maailmankaikkeudessa vallitsevan Jumalan viisaus ja tieto. Aivan kuten näemme helposti jonkun hallitsijan kauden alun, keskivaiheen ja lopun sekä kaikki osat siinä välillä kokonaisuutena, Jumala tuntee ajan, jolle meidät on alistettu, kuin yksittäisenä hetkenä aivan sen alusta sen loppuun. Ihmiset kokevat tapahtumat vain, kun heidän aikansa tulee ja he näkevät Jumalan heille luoman kohtalon.

On myös tärkeää kiinnittää huomiota yhteiskunnassa vallitsevan kohtaloa koskevan vääristyneen käsityksen pinnallisuuteen. Tämä vääristynyt kohtaloa koskeva vakaumus sisältää taikauskoisen käsityksen, että Jumala on määrännyt kohtalon kullekin ihmiselle mutta että ihmiset voivat joskus muuttaa näitä kohtaloita. Esimerkiksi kuoleman ovelta pelastuneesta potilaasta sanotaan pinnallisesti: "Hän väisti kohtalonsa." Kukaan ei kuitenkaan pysty muuttamaan kohtaloaan. Kuoleman ovelta pelastunut potilas ei kuollut, koska hänen kohtalonsa ei ollut kuolla vielä. Toisaalta kun ihminen sanoo: "Väistin kohtaloni", hänen kohtalonsa on sanoa niin ja säilyttää sellainen asenne.

Kohtalo on Jumalan ikuinen tieto, ja Jumalalle, joka tuntee ajan yhtenä hetkenä ja joka vallitsee koko ajassa ja tilassa, kaikki kohtalossa on määrättyä ja loppuunsaatettua. Koraanissa kerrotun perusteella ymmärrämme myös, että aika on Jumalalle yksi: jotkut tapahtumat, jotka meille ilmenevät tulevaisuuteen kuuluvina, kerrotaan Koraanissa sillä tavoin, kuin ne olisivat tapahtuneet jo kauan sitten. Esimerkiksi säkeet, joissa kuvataan tiliä, joka ihmisten pitää tehdä Jumalalle tuonpuoleisessa, on muotoiltu kuin ne kertoisivat jo kauan sitten tapahtuneesta.

Ja trumpettiin puhalletaan, ja kaikki taivaissa ja kaikki maan päällä pyörtyvät paitsi ne, joiden Jumala ei tahdo. Sitten siihen puhalletaan toisen kerran, ja katso: he seisovat odottamassa. Ja maa hohtaa Herran valoa, ja kirja asetetaan ylös, ja profeetat ja todistajat tuodaan, ja heidän välillään tuomitaan, eikä heille tehdä vääryyttä. Ja epäuskoiset ajetaan joukoittain helvettiin… ja Jumalaa uskollisesti palvelleet ajetaan joukoittain Puutarhaan. (Surat az-Zumar, 68 - 73)

Muita aihetta koskevia säkeitä ovat:

Ja kukin sielu tuli, mukanaan ajaja ja todistaja. (Surat al-Qaf, 21)

Ja taivas halkaistaan rikki, niin että sinä päivänä se on hauras. (Surat al-Haaqqa, 16)

Ja koska he olivat kärsivällisiä ja uskollisia, Hän palkitsi heidät Puutarhalla ja silkillä (silkkipuvuilla). Levätessään siellä (Puutarhassa) korotetuilla valtaistuimilla he eivät nähneet aurinkoa (auringon liiallista kuumuutta) eivätkä liiallista kylmyyttä. (Surat al-Insan, 12-13)

Ja helvetti asetetaan täysin näkyville, (kaikkien) nähtäväksi. (Surat an-Naziat, 36)

Mutta tänä päivänä uskovat nauravat epäuskoville. (Surat al-Mutaffifin, 34)

Ja syntiset näkivät tulen ja tajusivat, että heidän täytyisi pudota sinne; he eivät löytäneet mitään keinoa kääntyä sieltä pois. (Surat al-Kahf, 53)

Kuten voi nähdä, (meidän näkökulmastamme) kuolemamme jälkeen tulevat tapahtumat kerrotaan Koraanissa jo koettuina ja menneinä tapahtumina. Jumala ei ole sidottu meitä rajoittavaan suhteelliseen aikakehykseen. Jumala on tahtonut nämä asiat ajattomuudessa: ihmiset ovat jo suorittaneet ne, ja kaikki nämä tapahtumat on jo eletty läpi ja päätetty. Seuraavassa säkeessä ilmoitetaan, että jokainen tapahtuma, pieni tai suuri, on Jumalan tiedossa ja rekisteröitynä kirjaan:

Missä tahansa tehtävässä olet ja mitä tahansa osaa Koraanista olet lukemassa ja mitä tahansa tekoa sinä (ihmiskunta) olet tekemässä, me olemme sen todistajia, kun olet kokonaan syventynyt siihen. Herraltasi ei myöskään ole piilossa edes atomin paino maan päällä tai taivaassa. Ja sekä pienimmät että suurimmat näistä asioista on kirjattu selvään rekisteriin. (Surah Jonah, 61)

Materialistien huoli

Tässä luvussa käsitellyt kysymykset, nimittäin ainetta, ajattomuutta ja avaruudettomuutta koskevat totuudet, ovat todella äärimmäisen selkeitä. Kuten on ilmaistu aiemmin, nämä eivät ehdottomasti ole mitään filosofiaa tai ajattelutapoja vaan kristallinkirkkaita totuuksia, joita on mahdoton kieltää. Paitsi että ne ovat teknisiä totuuksia, rationaalinen ja looginen todistusaineisto ei myöskään salli tässä asiassa mitään vaihtoehtoja: maailmankaikkeus on kokonaisuudessaan harhaa kaikkine aineineen, josta se koostuu, ja ihmisineen, jotka asuvat siinä. Se on kokoelma havaintoja.

Materialistien on vaikea ymmärtää tätä asiaa. Palataan esimerkiksi Politzerin bussiesimerkkiin. Vaikka Politzer teknisesti tiesi, että hän ei voisi astua ulos havainnoistaan, hän pystyi myöntämään sen vain tietyissä tapauksissa. Politzerille tapahtumat siis sattuvat aivoissa bussionnettomuuteen asti, mutta heti bussionnettomuuden tapahduttua asiat tulevat ulos aivoista ja saavat fysikaalisen todellisuuden. Looginen puute on tässä vaiheessa hyvin selvä: Politzer on tehnyt saman virheen kuin materialistinen filosofi Johnson, joka sanoi: "Osun kiveen, jalkaani sattuu, se on siis olemassa", eikä voinut ymmärtää, että bussin törmäyksen jälkeen tunnettu järkytys on tosiasiassa sekin vain havainto.

Syvällisempi syy, miksi materialistit eivät pysty käsittämään tätä aihetta, on sen tosiasian pelko, jonka asian käsittäminen saisi heidät kohtaamaan. Lincoln Barnett ilmoitti, että jotkut tiedemiehet huomasivat tämän aiheen:

Sen lisäksi, että filosofit ovat alentaneet kaiken objektiivisen todellisuuden havaintojen varjomaailmaksi, luonnontieteilijät ovat tulleet tietoisiksi ihmisen aistien hälyttävästä rajoittuneisuudesta.220

Mikä tahansa viittaus siihen, että aine ja aika ovat havaintoja, herättää suurta pelkoa materialisteissa, jotka nojautuvat vain juuri näihin kahteen käsitteeseen ainoina absoluuttisesti olevina. He tavallaan ottavat nämä kaksi ihanteikseen, joita he palvovat, koska he ajattelevat, että aine ja aika ovat luoneet heidät (evoluution kautta).

Kun materialisti tuntee, että maailmankaikkeus, jossa hän ajattelee asuvansa, maailma, hänen oma kehonsa, toiset ihmiset, toiset materialistiset filosofit, joiden ajatukset ovat vaikuttaneet häneen - lyhyesti sanottuna kaikki on vain havaintoa, hän joutuu kauhun valtaan. Kaikki, mihin hän nojautuu, uskoo ja turvautuu, katoaa äkkiä. Hän tuntee epätoivoa, jota hän olennaisesti, sen todellisessa merkityksessä saa kokea tuomiopäivänä, kuten kuvataan säkeessä: "Sinä päivänä he saavat (avoimesti) näyttää alistumisen(sa) Jumalalle, ja kaikki heidän keksintönsä jättävät heidät pulaan." (Surat an-Nahl, 87)

Tämän jälkeen materialisti yrittää vakuuttaa itsensä aineen todellisuudesta ja keksii sille todisteita: lyö nyrkkinsä seinään, potkii kiviä, huutaa ja kiljuu, mutta hän ei voi koskaan paeta todellisuutta.

Samoin kuin materialistit pyrkivät karkottamaan tämän todellisuuden mielestään, he haluavat myös toisten hylkäävän sen. He ovat myös tietoisia, että jos aineen todellinen luonne on yleisesti ihmisten tiedossa, heidän oman filosofiansa alkeellisuus ja heidän maailmankatsomuksensa tietämättömyys paljastuvat kaikkien nähtäviksi eikä jäljelle jää mitään pohjaa, jolta he voisivat perustella näkemyksiään. Nämä pelot ovat syynä siihen, että tässä kerrottu tosiasia häiritsee materialisteja niin paljon.

Jumala toteaa, että epäuskoisten pelot voimistuvat tuonpuoleisessa. Tuomiopäivänä heitä puhutellaan näin:

Eräänä päivänä me kutsumme heidät kaikki koolle. Me kysymme niiltä, jotka asettivat vertaisia (meille): "Missä ovat ne kumppanit, jotka keksitte ja joista puhuitte?" (Surat al-Anaam, 22)

Tämän jälkeen epäuskoiset saavat nähdä omin silmin omaisuutensa, lastensa ja lähipiirinsä, joiden he olettivat olevan todellisia ja jotka he asettivat Jumalan rinnalle, jättävän heidät ja katoavan. Jumala antoi tämän tosiasian tiedoksi säkeellä: "Katso: miten he valehtelevat omia sielujaan vastaan. Mutta heidän keksimänsä (valhe) jättää heidät pulaan." (Surat al-Anaam, 24)

Mitä uskovat saavuttavat

Kun tosiasia aineesta ja ajasta havaintona huolestuttaa materialisteja, tosi uskovat reagoivat aivan päinvastaisella tavalla. Uskovat tulevat todella iloisiksi havaittuaan salaisuuden aineen takana, koska tämä todellisuus on vastaus kaikkiin kysymyksiin. Tällä avaimella avataan kaikki salaisuudet. Voi helposti alkaa ymmärtää monia asioita, jotka olivat aikaisemmin vaikeita ymmärtää.

Kuten aikaisemmin sanottiin, tulee helpoksi vastata sellaisiin kysymyksiin kuin "Missä Jumala on?", "Mitä oli ennen Jumalaa?", "Kuka loi Jumalan?", "Kuinka kauan elämä haudassa kestää?", "Missä taivas ja helvetti ovat?" ja "Missä taivas ja helvetti ovat nyt?" Voidaan ymmärtää, millaisella järjestelmällä Jumala loi koko maailmankaikkeuden olemattomuudesta. Voidaan ymmärtää niin paljon, että tämän salaisuuden avulla kysymykset "milloin" ja "missä" tulevat merkityksettömiksi, koska ei ole jäljellä mitään aikaa eikä tilaa. Kun avaruudettomuus ymmärretään, voidaan käsittää helvetin, taivaan ja maan olevan itse asiassa samassa paikassa. Jos ajattomuus ymmärretään, voidaan käsittää kaiken tapahtuvan yhtenä hetkenä: mitään ei tarvitse odottaa, ja aika ei kulu, koska kaikki on jo tapahtunut ja saatettu loppuun.

Kun tämä salaisuus on tutkittu perusteellisesti, maailmasta tulee kuin taivas uskovalle. Kaikki ahdistavat aineelliset huolet, hädät ja pelot katoavat. Ihminen käsittää, että maailmankaikkeudessa on yksi Hallitsija, joka muuttaa koko fysikaalista maailmaa niin kuin haluaa, ja että ihmisen tulee vain kääntyä Hänen puoleensa. Silloin ihminen alistaa itsensä täysin Jumalalle "ollakseen omistautunut Hänen palvelukseensa" (Surat Aal-e Imran, 35)

Tämän salaisuuden käsittäminen on suurin maailmassa saavutettava asia.

Tämän salaisuuden avulla paljastuu toinen hyvin tärkeä Koraanissa mainittu todellisuus: se tosiasia, että "Jumala on lähempänä ihmistä kuin hänen kaulavaltimonsa". (Surah Qaf, 16) Kuten kaikki tietävät, kaulavaltimo on kehon sisällä. Mikä voisi olla lähempänä ihmistä kuin hänen sisuksensa? Tämän tilanteen voi hyvin selittää avaruudettomuuden tosiasialla. Säkeen voi myös ymmärtää paljon paremmin, kun tämä salaisuus on käsitetty.

Tämä on paljas totuus. Pitäisi olla hyvin vahvistettu, että ihmiselle ei ole muuta auttajaa ja ylläpitäjää kuin Jumala. Ei ole mitään muuta kuin Jumala. Hän on absoluuttinen oleva, jolta voi etsiä turvaa, anoa apua ja odottaa palkintoa.

Mihin tahansa käännymme, siellä on Jumalan läsnäolo.